Selfie auttoi paljastamaan totuuden 17 vuoden takaa – teinityttö kuuli järkyttävän paljastuksen menneisyydestään: "Hän sanoo edelleen, ettei tehnyt sitä"

Vastasyntynyt vauva siepattiin sairaalasta 1997 – kasvattiäiti tuomittu 1:07
Videolla Celeste Nursen haastattelu vuodelta 2016.

Eteläafrikkalaiset vanhemmat saivat ällistyttävän tiedon kadonneesta lapsestaan 17 vuoden piinallisen odotuksen jälkeen.

Kolmen päivän ikäinen Zephany Nurse siepattiin sairaalasta nukkuvan äitinsä sylistä huhtikuussa 1997. Järkyttyneet vanhemmat Celeste ja Morne Nurse eivät koskaan luopuneet toivosta löytää tytärtään, mutta jälleennäkemista saatiin odottaa 17 vuotta.

"Tuntui kuin tuntisin hänet"

Tammikuussa 2015 Zephanyn kolme vuotta nuorempi biologinen pikkusisko Cassidy Nurse aloitti opiskelun samassa koulussa kuin tuolloin 17-vuotias Zephany, uudelta nimeltään Miché Solomon. Muut oppilaat koulussa alkoivat kiinnittää huomiota tyttöjen hämmästyttävään yhdennäköisyyteen.

Aluksi Miché ei juuri ajatellut asiaa, mutta törmättyään Cassidyyn käytävällä, hän kertoo tunteneensa välittömän yhteyden, kertoo BBC.

– Minusta melkein tuntui kuin tuntisin hänet. Se oli niin pelottavaa – en voinut ymmärtää, miksi minusta tuntui siltä, Miché kertoo BBC:n haastattelussa.

Huolimatta ikäerostaan tytöt alkoivat viettää aikaa toistensa kanssa. Heiltä jopa kyseltiin, olivatko he sisaruksia.

Eräänä päivänä kaverukset ottivat selfien yhdessä ja näyttivät sitä kavereilleen. Joku kysyi Michéltä, oliko tämä varma, ettei ollut adoptoitu.

Kaksikko näytti kuvaa myös perheilleen. Michén vanhemmatkin huomasivat yhdennäköisyyden, mutta Cassidyn vanhemmat tutkivat kuvaa vielä tarkemmin. He halusivat, tietää, oliko Miché syntynyt huhtikuun 30. päivänä vuonna 1997.

Hän oli.

Tämä selfie otettiin muutamaa vuotta kaiken muuttaneen kuvan jälkeen.  Zephany vasemmalla, Cassidy oikealla. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

DNA-testi paljasti totuuden

Viikkoja myöhemmin Miché kutsuttiin rehtorin kansliaan, jossa häntä odotti kaksi sosiaalityöntekijää. He kertoivat tytölle tarinan Zephanysta. Sosiaalityöntekijät kertoivat, että todisteet puhuivat sen puolesta, että Miché oli itse asiassa Zephany. Tyttö yritti selittää syntyneensä eri sairaalassa kuin Zephany, mutta hänelle kerrottiin, ettei kyseisessä sairaalassa ollut merkintää syntymästä. Miché suostui DNA-testiin.

– Uskoin niin paljon äitiini, joka kasvatti minut. Hän ei koskaan valehtelisi minulle, etenkään siitä, kuka olen ja mistä tulen. Joten olin varma, että DNA-testit olisivat negatiivisia.

Testit kuitenkin osoittivat kiistattomasti, että Miché oli Zephany.

– Istuin siinä shokissa, Miché muistelee hetkeä, jolloin kuuli asiasta.

Kasvattiäiti pidätettiin

Tarina kaapatusta vauvasta ja tämän uskomattomasta löytymisestä nousi otsikoihin niin Etelä-Afrikassa kuin muuallakin maailmassa.

Lavona Solomon, joka Michén oli kasvattanut, pidätettiin.

– Se rikkoi minut. Tarvitsin häntä. Minun piti kysyä häneltä, 'Miksi? Mitä tapahtui?' Olin niin häkeltynyt siitä, että kuuluin jollekulle toiselle.

Michén Michael-isää kuulusteltiin, mutta mikään ei osoittanut tämän tienneen, ettei tyttö ollut oikeasti hänen lapsensa. Miehen mukaan Lavona oli ollut raskaana. Epäilläänkin, että Lavona peitti keskenmenonsa, teeskenteli loppuraskauden ja kaappasi Zephanyn esittäen, että oli itse synnyttänyt tämän.

"Ei tuntunut, että olisin kaivannut heitä"

Vaikka biologiset vanhemmat, Celeste ja Morne, olivat saaneet Zephanyn jälkeen kolme lasta lisää ja kokeneet avioeron, he eivät koskaan olleet lakanneet etsimästä esikoistaan. He jopa juhlivat tämän syntymäpäiviä joka vuosi. Ja vuosien ajan Zephany olikin elänyt vain muutamien kilometrien päässä biologisen perheensä kodista.

Mutta kun Miché saatettiin yhteen biologisten vanhempiensa kanssa poliisilaitoksella, asiat eivät loksahtaneetkaan paikoilleen.

– He halasivat minua ja rutistivat minua ja alkoivat itkeä, Miché muistelee.

Tilanne ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Miché ei tuntenut mitään.

– Minusta ei tuntunut, että olisin kaivannut heitä.

"Hän sanoo edelleen, ettei tehnyt sitä"

Lavona ei oikeudenkäyntinsä aikana myöntänyt tehneensä väärin. Hän kertoi kokeneensa lukuisia keskenmenoja ja halunneensa epätoivoisesti adoptoida lapsen. Zephanya hänelle oli tarjonnut Sylvia-niminen nainen, joka oli kertonut vauvan olevan erään nuoren tytön, joka ei halunnut pitää lastaan. Mitään todisteita Sylvian olemassaolosta ei kuitenkaan ollut. Lisäksi kaappauksen todistanut silminnäkijä tunnisti Lavonan tekijäksi. Tuomari päätti, että todisteet olivat ylivoimaiset.

Vuonna 2016 Lavona tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen muun muassa lapsen kaappamisesta. Myöhemmin samana vuonna Miché vieraili Lavonan luona vankilassa ja vaati saada kuulla totuuden. Lavona lupasi kertoa sen jonain päivänä.

– Hän sanoo edelleen, ettei tehnyt sitä, mutta luulen, että hän teki, Miché sanoo.

Nyt 22-vuotias Miché ei kuitenkaan kanna kaunaa.

– Anteeksianto eheyttää sydämen. Elämän pitää jatkua. Hän tietää, että annan hänelle anteeksi, ja hän tietää, että rakastan häntä edelleen.

Ei paluuta biologisille vanhemmille

On kulunut yli neljä vuotta siitä, kun Michén todellinen henkilöllisyys paljastui. Täytettyään 18 vuotta huhtikuun lopussa vuonna 2015 hän harkitsi muuttavansa toisen biologisen vanhempansa luokse, mutta päätti kuitenkin toisin. Miché muutti takaisin kasvatti-isänsä Michaelin luokse.

– Se oli turvapaikkani, se oli kotini.

Yhteyden muodostaminen biologisen perheen kanssa on ollut vaikeaa. Miché myöntää jopa vihanneensa heitä, sillä he veivät hänen "äitinsä" pois. Hän käy edelleen tapaamassa Lavonaa vankilassa.

Vaikka nykyään kahden lapsen äiti Miché päätti pitää nimensä, hän hyväksyi lopulta myös Zephanyn osana identieettiään.

– Luulen, että vihasin Zephanya alussa. Hän tuli sellaisella voimalla, kutsumatta, niin suuren kärsimyksen ja kivun kera. Mutta Zephany on totuus, ja Miché, 17-vuotias tyttö, joka olin, hän oli vale. Joten olen onnistunut tasapainoilemaan molemman nimen kanssa. Voit kutsua minua Zephanyksi tai Michéksi, kumpikin käy.

Tapauksesta on kirjoitettu kirja Zephany: Two Mothers. One daughter.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähde: BBC

Lue myös:

    Uusimmat