Seksikolumni: Näin löysin parisuhteeseeni uuden kipinän – seksivinkki, josta kannattaa ottaa hyöty irti kesällä

Parisuhteemme seksielämä oli jossain vaiheessa aivan harmaata ja tylsää, mutta sitten löysimme uuden kipinän; vilauttelu ja kuvaaminen. Ja nyt juuri on upeimmat kelit tähän tuhmailuun!

Useimmat teistä rakkaat lukijat tunnistavat tämän, parin vuoden kuluttua kiihkeinkin vaakamambo alkaa menettää hehkuaan, vaikkei mitään syytä olisi. On yhä rakkautta, on halua, yleensä on jo syvennetty suhdetta niin, että aina silloin tällöin se on upeinta, mitä on ollut.

Mutta se ensimmäisten kuukausien polte, vimma olla toisen iholla koko ajan on poissa. Hyvä, sanoo joku, nyt ehtii tehdä välillä muutakin. Normaalia, sanovat useimmat, ja ovatkin aivan oikeassa.

Mutta tuo alkuhuuman kaipuu ja sen uudelleen janoaminen saattavat olla osasyy siihen, miksi osa meistä alkaa kurkkia, onko se ruoho vihreämpää siellä aidan toisella puolella. Ja jos etsit vain polttavaa halua ja kiimaa, se useimmiten onkin sitä niillä ensimmäisillä kerroilla.

Joten olisi hyvä, jos nekin meistä, jotka kaipaavat juuri tuota miltei eläimellistä kiihkeyttä, saisivat sitä jollain kikalla siitä vakiintuneesta ja muuten rakkaasta ja toimivasta parisuhteesta.

Meille sellaiseksi löytyi miltei sattumalta julkisilla paikoilla vilauttelu, kameralle poseeraaminen ja ihan kunnon nainti puolijulkisilla tai julkisilla paikoilla. En tiedä, kykenenkö kuvaamaan tarpeeksi hyvin asiaan vihkiytymättömälle sitä tunnetta, kun lähdette yhdessä kaupungille, ja molemmat tiedätte, että nyt etsitään joku kiva soppi, missä voidaan tulla yllätetyiksi.

Meillä on parikin toimivaa tapaa. Toinen on se, että sovimme treffit. Eli kumpikin tulee omia matkojaan ja valmistautuu toiselta salassa. Tässä mielikuvitusta kutkuttaa etenkin miehen puolella se, että hän arvuuttelee, millaisessa asussa tulen, ja sitten paikan päällä sitä, onko minulla sillä kertaa alusvaatteita vai ei…

Toinen meille sopiva tapa on se, että valmistaudumme yhdessä, ja silloin jo se retkikohteen valinta ja yhdessä pukeutuminen nostattaa sellaisen kiiman ja kosteuden, että joskus on meinannut jäädä se kotioven kynnys ylittämättä ennen kuin on ollut pakko purkaa kiihkoa.

Nyt kaikille huolestuneille tiedoksi, emme käy purkamassa paineita kenenkään kotipihalla tai lasten leikkipaikoilla. Miltei aina ovat kuvaus- ja naintipaikkamme olleet sellaisia, ettei sinne kyllä oikein hevillä kukaan eksy. Eli tavallaan toivomme, että joku näkisi meidät, mutta silti valitsemme paikat niin, että ne ovat syrjässä. Ehkä ristiriitaista, mutta toimii meille.

Alkuun minä poseeraan rakkaalleni, ja siinä vaiheessa kaikki on vielä viatonta, mutta vähitellen alkaa helmani nousta ja mekon olkain laskeutua. Vielä emme näitä otoksia ole missään julkaisseet, ihan vain omaksi iloksemme niitä kuvaamme. Aina silloin tällöin katselemme niitä jälkeenpäin, mutta jotenkin se itse kuvaaminen, minun poseeraamiseni, on se meidän juttumme, eivät niinkään ne itse kuvat. Tunnen itseni paljon ”oikeaa” itseäni kauniimmaksi ja haluttavammaksi, kun rakkaani katselee minua kameran etsimen läpi, antaa minulle ohjeita miten siirtää kättäni ja milloin hymyillä, milloin katsoa haluten häntä.

En osaa mennä takuuseen, toimiiko tämä muilla, mutta kokeilkaa! Meillä nuo muksut vähän hillitsevät tätä harrastusta, mutta aina kun saamme heidät hoitoon edes muutamaksi tunniksi, on tämä se, millä me hoidamme parisuhdettamme. Ja onneksi ensi viikonloppuna alkaa koulujen kesälomat, niin heilläkin on omia menojaan.

Lisää hellepäiviä odotellen, ja muistakaa varoa amppareita ja punkkeja, kun luonnossa liikutte! 

Lue myös:

    Uusimmat