Seksi avaruudessa voisi koitua kohtaloksi

Seksillä avaruudessa voisi olla syntymättömän lapsen kannalta kohtalokkaita seurauksia.

Montrealin yliopistossa on tutkittu seksiä avaruudessa. Tulokset eivät olleet rohkaisevia: petipuuhat voisivat koitua jopa kohtaloksi, kertoo Daily Caller.

Selvityksessä havainnoitiin kasvisoluja. Tutkijoiden mukaan avaruudessa siitetyn lapsen kehitys voisi vaarantua painovoimamuutosten vuoksi. Tutkijoiden mukaan solujen toiminta on kehittynyt Maan oloihin sopivaksi.

Biologi AnjaGeitmannin mukaan solujen toiminta voisi kokea "dramaattisia seurauksia", jos lapsi siitettäisiin avaruudessa. Solujen toiminnan häiriöityminen voisi johtaa jopa syöpään tai Alzheimerin taudin kehittymiseen.

Se, voiko ihminen lisääntyä avaruusmatkan aikana, on kiinnostanut tutkijoita vuosia. NASAn mukaan ainakaan sen alaisuudessa työskentelevät astronautit eivät ole tehneet minkäänlaisia eroottisia kokeiluja aiheen tiimoilta.

Selvitys julkaistiin PLOS Onessa.


AVA/Maria Aarnio

Kuva: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat