Seitsenlapsinen irakilaisperhe aiotaan karkottaa Suomesta – Loviisa järjestää mielenilmauksen perheen puolesta
Loviisassa puolitoista vuotta asunutta irakilaisperhettä uhkaa karkotus. Kaupungin päättäjät tukevat perhettä julkisella kannanotollaan.
Albu Muhamedin perhe saapui Suomeen Irakin Bagdadista kaksi ja puoli vuotta sitten. Viimeiset puolitoista vuotta perhe on asunut Loviisassa odottaen turvapaikkaa. Nyt perhettä uhkaa karkotus takaisin Irakiin.
– Huipentumana tässä tapauksessa on, että Suomessa syntyneitä viattomia lapsia ollaan lähettämässä kuolemaan, perhettä auttanut Timo Raivio kertoo.
Perheen kolme nuorinta lasta: kaksivuotias Finland sekä vuoden ikäiset kaksoset Maryam ja Rim ovat syntyneet Suomessa.
Raivion mukaan perhe on saanut neljä kielteistä turvapaikkapäätöstä. Perjantaina päättyy valitusaika Maahanmuuttoviraston päätöksestä, jonka mukaan perheen pitää poistua Schengen-alueelta.
– Tie alkaa olla aika pystyssä. Sen jälkeen perhe voidaan palauttaa takaisin Irakiin, Raivio sanoo.
Loviisan kaupunki on tiistaina ilmaissut tukensa perheelle. Ilmaisun on allekirjoittanut muun muassa kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otto Andersson.
– Yli 3 500 ihmistä Loviisasta ja muualta on vain muutamassa päivässä järjestäytynyt vastustaakseen seitsenlapsisen perheen karkottamista. Lapsista viisi puhuu suomea ja kolme nuorinta on syntynyt Suomessa, tuenilmauksessa todetaan.
– Asetamme toivomme siihen, että asiasta vastaavat päätöksentekijät ja viranomaiset vielä kerran varmistavat, että kaikki asiaan liittyvät näkokohdat on huomiotu, mukaan lukien se miten vahvasti perhe on juurtunut Loviisaan ja elää yhteisessä arjessamme.
Perheen tukemiseksi Loviisan torilla järjestetään mielenilmaus lauantaina klo 14.
Perheen tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Loviisan Sanomat.
Uusimmat
-
05:59
Sotatieteilijä Ilmari Käihkö: Ukrainan sodanjohdolla on kaksi kauhuskenaariota
-
05:54
Ukraina syyttää Venäjää terrorismin rahoituksesta, osapuolia kuullaan tuomioistuimessa – MTV seuraa sotaa
-
05:46
Haitissa tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet yli 40 ihmisen kuoleman – "Vahinkojen suuruus on huomattava"
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
Lataa lisää