Seela Sella: Kateus on myös minulle tuttu tunne
Seela Sella on viihtynyt teatterien lavoilla yli 50 vuoden ajan. Yleisön rakastama näyttelijätär kertoo, mistä hän ammentaa voimaa työskennellä täysillä vielä päälle seitsemänkymppisenä.
Seela Sella esiintyy kevään mittaan sekä kestosuosikki Kvartetissa että Viimeinen sikari -näytelmässä. Eläkepäivät eivät vielä kolkuttele veteraanin mielessä.
− Näyttelijän työstä on tullut minulle elämäntapa. Aion jatkaa niin kauan kuin muisti ja fysiikka pelaavat. Aina voi tehdä rooleja, joissa ei tarvitse kuin istua paikallaan, Sella heläyttää hyväntuulisesti.
Sella lukeutuu ikäpolveen, joka tottui pienestä pitäen siihen, ettei kaikkea saanut sormia napsauttamalla. Vaikka Sella on luonteeltaan spontaani ihminen, uraansa hän on aina suhtautunut pitkäjänteisesti.
− Olen kivunnut rappu rapulta eteenpäin. Pienikin rooli vaatii 120-prosenttista mukanaoloa. Olen aina yrittänyt täysillä, vaikka olisin vain kulkenut näyttämön poikki, Sella sanoo.
Positiivisuus kannattaa
Sella on onnistunut pysymään vuosien varrella monista muista julkisuuden henkilöistä poiketen skandaalien ulkopuolella. Sella pohtii, että hän on osannut pitää suunsa kiinni oikeissa paikoissa.
− Tulen kaikkien kanssa toimeen. On myös tärkeää osata katsoa asioiden positiivisia puolia. Mikäli tekee tyhmyyksiä, on pyydettävä anteeksi, Sella sanoo.
Näyttelijätär myöntää olevansa toisinaan hyväuskoinen. Erään kerran hän keskusteli kollegoiden kanssa siitä, kuka puhuu kenestäkin pahaa selän takana.
− Sanoin, että minusta ei kyllä puhuta mitään. Kollegani purskahti nauruun ja tokaisi, että haluatkos kuulla tarkemmin!
Sella tiedostaa, että näyttelijöiden keskuudessa esiintyy kateutta. Myös hän on kokenut samoja tunteita.
− Joskus käy toisaalta niin, että kun näkee jonkun vetävän roolinsa todella hyvin, suoritus nousee kateuden yläpuolelle. Sitä vaan seuraa esitystä ja toteaa, että wau.
Kontrolli tulee luonnostaan
Sella paitsi työskentelee täysin palkein, myös viettää paljon aikaa 6-vuotiaan lapsenlapsensa kanssa.
− Ystäväni sanovat välillä, että minun pitäisi ajatella enemmän itseäni ja elää omaa elämääni. Mutta en minä koe oman lapsenlapsen hoitamista stressaavana! Teatteri on puolestaan minulle terapiaa. Toki osaan kaiken touhun ohella myös rentoutua, Sella painottaa.
Ikäänsä tai vanhenemista ylipäätään Sella ei arjessa sen kummemmin mieti. Sen hän on tosin huomannut, että fysiikasta on pidettävä tarkemmin huolta kuin ennen.
− Myös ääntä täytyy varoa enemmän. Ei auta vilustua tai huudella ulkona kurkkuaan käheäksi.
Näyttelijän työn vaatimukset Sellalla selkäytimessä. Hänellä on jatkuvasti päällä kontrolli omaan itseensä.
− En ota esitystä edellisenä päivänä lainkaan alkoholia. Myöskään jalkoja ei parane rasittaa kulkemalla liikaa korkokengissä, Sella kertoo.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää