Salaattien suosiota on kasvattanut se, että viljely ruukussa mahdollistaa herkuttelun tuoreilla salaateilla myös talvella. Ruukkusalaattien etuna ovat tuoreus ja pidempi säilymisaika, jonka mahdollistaa myynti kasvatusruukussa. Ruukkusalaatit tulivat markkinoille 1980-luvun puolivälissä. Ruukkusalaatit ovat olleet pohjoismaalaisia erikoisuuksia, joiden viljely on laajentunut täältä myös muualla maailmaan aina eteläiselle pallonpuoliskolle asti.
Tutustu uusiin salaatteihin
Markkinoille tulee säännöllisesti myös uusia salaatteja, joihin kannattaa tutustua. Tämän vuoden tulokkaita ovat esimerkiksi mieto ja hienostuneen makuinen mitsuna, eksoottinen ja kestävä tatsoi (tah tsai) sekä voimakkaan makuinen, punaruotinen punamangoldi. Myös napakkalehtinen roomansalaatti sekä sinappisenmakuinen rucola ovat kokeilemisen arvoisia. Niiden saatavuus on jo yleistä, kun edellä mainittuja salaattityyppejä ei vielä löydy kaikista myyntipisteistä.
Salaatit voidaan makunsa puolesta jakaa mietoihin ja voimakkaisiin lajeihin. Suomalaiset ovat tottuneet mietojen salaattien makuun, mutta maukkaamman ja uudenlaisen salaatin saa yhdistelemällä mietoja ja väkeviä salaatteja keskenään. Eri salaattien yhdisteleminen parantaa salaattiseoksen ulkonäköä, houkuttelevuutta ja nautittavuutta. Maultaan ja suutuntumaltaan eri salaatit täydentävät hyvin toisiaan.
Miedoista tutuimpia ovat pehmeä ja rapea keräsalaatti, tammenlehti- ja roomansalaatti sekä värikäs lollo rosso. Kaikille tuttu on puolestaan pehmeälehtinen perusruukkusalaatti. Voimakkaita salaatteja ovat sikurit ja endiivit, esimerkiksi friseesalaatti sekä rucola. Salaatit ovat väriltään vihreitä, vaaleita tai enemmän tai vähemmän punertavia. Samassakin salaatissa voi olla eri värisävyjä. Väritys ja maku vaihtelevat myös kasvuolosuhteiden mukaan.
Salaatin teko on helppoa
Yksinkertaisimmillaan salaatin voi maustaa vain suolalla ja juuri puristetulla sitruunan mehulla. Tällä tavoin maustettuna kannattaa tutustua uusiin erikoissalaatteihin, jolloin niiden oma maku pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Kevyt lounas syntyy käden käänteessä esimerkiksi sitruunalla maustetusta salaattisekoituksesta, jonka lisänä tarjotaan paistettua kalaa.

