Kevytkenkäisen elämän vietto ennen avioliittoa ei ole ainoastaan nykypäivän ilmiö. Kirjallisuuden asiantuntija Stig-Björn Nyberg kertoo, että jo Topeliuksella oli esiavioinen rakkaussuhde – ja vieläpä teini-ikäiseen.
Vaikka satusetä Sakari Topeliuksen asemaksi on langennut nököttää "kipsikuvana kansakunnan kaapin päällä", Stig-Björn Nyberg kertoo Studio55.fi-ohjelmassa, että Topeliuskin oli tavallinen ihminen seikkailuineen. Tämä käy ilmi hänen päiväkirjoistaan.
– Topelius kirjoittaa, että kun hän vuonna 1838 lähti Uuskaarlepyystä Helsinkiin, hän tuli Kahraan kestikievariin Alavuudella. Siellä häntä on vastassa nuori kaunis Greta, Nyberg kertoo.
Kuusitoista vuotta vanhasta Gretasta tuli Topeliuksen suuri ihastus. Topeliuksen päiväkirjat ovat muuten ruotsiksi, mutta sen, mitä Gretan ja hänen välillään tapahtui, Topelius kirjoitti päiväkirjaansa heikohkolla ranskan kielellä.
– Että kukaan ei vaan ymmärtäisi, Nyberg tähdentää.
–Hän kertoo tummasta, tähtisilmäisestä tytöstä, jolla on ihanat rinnat, joita hän on saanut koskea.
Nyberg epäilee, että kyse on Topeliuksen ensimmäisestä sukupuoliyhteydestä. Topelius rakastui Gretaan, jolle kirjoitti runoja vielä 50 vuotta myöhemmin.
– Hän kävi vielä neljä kertaa Kahrassa ja viimeisen kerran, kun hän meni sinne, Greta oli mennyt naimisiin.
Topeliuksen rakas kuoli nuorena, mutta Topelius muisti hänet loppuelämänsä.
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää