USA, 2001. Ohjaus: Peter Chelsom. Käsikirjoitus: Marc Klein. Kuvaus: John De Borman. Leikkaus: Christopher Greenbury. Tuotanto: Simon Fields, Peter Abrams, Robert L. Levy. Pääosissa: John Cusack, Kate Beckinsale. Kesto: 92 min.
Jouluksi saadaan oikea rautaisannos romantiikkaa, kun Serendipity eli Sattumalta saapuu elokuvateattereihin. Tarina on monesti kerrottu, eivätkä kohtalon oikut rakkauden tiellä tyrmää tässäkään elokuvassa uutuudellaan. Juoni menee lyhykäisesti näin: tahoillaan seurustelevat Jonathan (John Cusack) ja Sara (Kate Beckinsale) törmäävät erään newyorkilaisen tavaratalon ostoshelvetissä joulun alla ja päätyvät kiertelemään yhdessä Manhattania tietämättä edes toistensa nimiä. Jonathan haluaisi vaihtaa puhelinnumeroita, mutta Sara uskoo kohtalon johdattavan heidät yhteen, mikäli niin on tähtiin kirjoitettu. Vuosien varrella kumpikaan ei voi olla tähyilemättä ympäriltään merkkejä tai viitteitä toisistaan. On toki päivänselvää, miten tarina päättyy. Sattumalta noudattaa romanttisten komedioiden kaavaa niin uskollisesti, että omista arvailuistani vain muutama vähäpätöinen käänne jäi toteutumatta.
Kaavamaisen lemmentarinan pelastus on se, että John Cusack ja Kate Beckinsale ovat molemmat hyvin viehättäviä sinänsä tylsähköissä rooleissaan. Beckinsale selvisi kunnialla jopa jäykästä osastaan yököttävän paatoksellisessa Pearl Harborissa. Lisämaustetta ja huvia tarinaan tuo ironinen asenne New age -hömppään ja itämaiseen mystiikkaan. John Corbett, jonka yleisö muistaa parhaiten Villin pohjolan Chris Stevensinä, tekee kerrassaan mainion roolin sekä itämaisuuteen että omaan itseensä uponneena Larsina, menestyneenä maailmanmusiikin tähtenä, jonka tiimi tuottaa niin korkealentoisia musiikkivideoita, ettei taiteilija ymmärrä niitä itsekään. Myös muut sivuosat ovat hyvissä käsissä.
Elokuvissa ihmisten kohtaamiset ja toistensa kadottamiset ovat aina sekunneista kiinni. Tässä elokuvassa pelataan todellista sekuntipeliä, mikä synnyttää välillä ylikäsikirjoitetun ja liikaa yrittävän vaikutelman. On totta, että jos henkilöiden ajoitukset eivät menisi niin poskelleen, jäisivät romanssit vaille mutkia ja jännitteitä ja tarinasta kuivuisi dramatiikka. Jonathanin ja Saran rakkautta kohtalon sormet sekoittavat kuitenkin niin oikukkaasti, että jossain vaiheessa mutkien vyyhti alkaa jo ärsyttää.