Sattumalta paikalle veneillyt Heikki pelasti hyiseen veteen päätyneen viisikon, joukossa lapsi – merivartiosto ylistää: "Älyttömän hyvä tuuri"

Viisi ihmistä joutui veden varaan Paraisilla – nyt puhelimessa mies, joka pelasti seurueen 6:04
Näin Heikki Lindstén kuvailee vaaratilannetta MTV Uutiset Livelle.

Heikki Lindstén lähti perjantai-iltana mökkisaareltaan hakemaan työkaveriaan vierasvenesatamasta Paraisilta. Matka keskeytyi dramaattiseen hengenpelastustehtävään.

MTV Uutiset Live kertoo ja näyttää kun tapahtuu. Se on toimitus, joka elää uutispäivää kanssasi.

Seuraa jatkuvaa lähetysvirtaa yhden ruudun kautta osoitteessa mtvuutiset.fi ja MTV Katsomossa.

– Keskellä pimeyttä oli viisi ihmistä veden varassa, Lindstén kertoo MTV Uutisille.

Ilta oli hyinen, pakkasta useampi aste ja yksi pelastettavista oli jo huonossa kunnossa. Oli toimittava nopeasti.

– Samasta suunnasta kanssani tuli isompi vene, ja siinä olleen miehen kanssa saimme nostettua veneeseen huonommassa kunnossa olleen miehen, joka oli jo käynyt pari kertaa pinnan alla, Lindstén jatkaa.

Lindstén kertoi seuraavaksi poimineensa kyytiin noin 10-vuotiaan tytön ja kaksi noin 18-vuotiasta nuorta miestä sekä lopuksi naisen. Toistaiseksi ei tiedetä, oliko kyse perheenjäsenistä. Myöskään merivartiosto ei voinut vahvistaa MTV Uutisille seurueen jäsenten yhteyttä toisiinsa.

– Pojat jaksoivat nostaa yläkropan veneeseen, mutta sitten piti auttaa, Lindstén jatkoi.

Meripelastusjohtaja Niklas Guseff Länsi-Suomen merivartiostosta kertoi perjantai-iltana STT:lle, että viisikko joutui olemaan vedessä arviolta 5–10 minuuttia. Osalla oli pelastusliivit päällä. Seurueen käytössä ollut pieni perämoottorivene oli täyttynyt aallokossa vedellä ja kaatunut. Tuulta oli tapahtumahetkellä ollut 6–8 metriä sekunnissa, eli Guseffin mukaan aallokko oli ollut jo merkittävä.

– Venettä en nähnyt ollenkaan, Lindstén kertasi perjantai-illan tapahtumia.

Työkaveri ei voinut auttaa vaikka kuuli avunhuudot

Satamassa odotellut työkaveri oli Lindsténin mukaan kuullut avunhuudot, mutta ei päässyt apuun, koska kaikki satamassa olleet veneet oli lukittu. Hätäkeskukseen oli joku toinen lähistöllä avunhuudot kuullut ehtinyt jo soittaa. Työkaveri soitti matkalla olleelle Lindsténille kello 18.15, mutta hän ei kuullut puhelua veneensä metelin takia.

– Hän soitti uudestaan kello 18.23, jolloin olin jo työn touhussa pelastamassa. Helikopterin ääni kuului, kun olin nostamassa rouvaa (vedessä viimeisenä ollutta ylös, Lindstén kertoo.

Pelastustilanteessa moottoriveneestä irtosi ilmeisesti jotain moottorin johtoja, sillä vene ei toiminut kunnolla, kun hän suuntasi pelastettujen kanssa kohti palokunnan laituria noin 300 metrin päähän. Moottori sammui matkalla useaan otteeseen, mutta hän pääsi laituriin, jonne pelastushenkilökunta olikin jo saapunut. Heikoimmassa kunnossa ollut mies kuljetettiin laituriin paikalle saapuneella toisella veneellä.

Lindsténin mukaan veden varaan joutuneen seurueen vene oli kaatunut noin 200 metrin päässä vierasvenesatamasta. Lindstén uskoo, että jos hän olisi lähtenyt työkaveriaan vastaan hieman myöhemmin, vedessä olisi odottanut traaginen näky, sillä pelastusviranomaiset olivat vasta matkalla paikalle.

– Jos olisin ollut kaksi minuuttia myöhemmin paikalla, kukaan ei olisi jäänyt henkiin.

Pelastetuista pahimmin kylmettynyt mies kuljetettiin sairaalahoitoon. Muut selvisivät säikähdyksellä ja kastuneilla vaatteilla.

Merivartioston Guseff kertoi MTV Uutisille lauantaina, ettei hyisessä vedessä olisi voinut selvitä ainakaan 10 minuuttia pidempään.

– Erinomaista toimintaa paikalle saapuneilta ja älyttömän hyvä tuuri, Guseff kehui.

Lue myös:

    Uusimmat