Nean juoksulenkki jyväskyläläisellä stadionilla muuttui hädäksi, kun hän jäi sekavassa tilassa lukkojen taakse eikä saanut viranomaisilta apua.
Nea lähti tekemään juoksulenkin jyväskyläläiselle Harjun stadionille viime torstaina. Aikaa piti olla puolisen tuntia ennen stadionin sulkeutumista iltakymmeneltä, mutta toisin kävi.
Nea juoksi stadionilla useita kierroksia noin 12 minuutin ajan. Juoksun lopussa hänen nilkkansa nyrjähti, minkä vuoksi hän lopetti ja seisahtui juomaan vettä. Samalla hän otti lääkärin määräämän unilääkkeen, jotta saisi nopeasti unta kotona, jonne oli stadionilta lyhyt matka.
Tämän jälkeen Nea huomasi, että kaikki stadionin portit oli jo lukittu. Myös kaksi miestä, jotka Nea oli tullessaan nähnyt ja olettanut paikan työntekijöiksi, olivat poissa.
– Aloin kiertää aluetta, mutta en löytänyt mistään ulospääsyä. Soitin seinällä näkyneeseen numeroon, mutta sieltä ei vastattu, Nea kertoo MTV Uutisille.
MTV Uutisten näkemät puhelimen lokitiedot vahvistavat, että Nea soitti stadionilla ilmoitettuun numeroon kello 21.57. Seuraavaksi hän soitti kaverilleen ja kaverinsa neuvosta hätänumeroon.
Hätänumerossa ei Nean mukaan otettu asiaa vakavasti. Hätäkeskus kuitenkin välitti tiedon tilanteesta poliisille, joka palasi asiaan omasta numerostaan noin puolen tunnin päästä.
– Sanatarkasti en keskustelua muista, mutta poliisi kommentoi siihen tyyliin, että no voi voi, ei voida tehdä mitään, kun ei meillä ole sinne avainta, Nea sanoo.
MTV Uutiset on nähnyt Nean stadionilta kuvaamaa videomateriaalia. Haastateltava esiintyy yksityisyyden suojaamiseksi etunimellään, koska jutussa käsitellään myös hänen terveystietojaan.
"Paniikki iski, kädet tärisivät"
Nea kertoo pysyneensä melko rauhallisena poliisin soittoon asti. Kun hän tajusi, ettei apua ehkä olisi tulossa, hän alkoi hermostua.
Nea soitti uudestaan itkuisena hätäkeskukseen ja myöhemmin poliisille. Hänen kaverinsa teki samoin, mutta Nean mukaan asia heitettiin edelleen vitsiksi.

