Satelliittikuvat paljastavat: 50 päivän rankkasateet riivavat myös Pohjois-Korean ydinvoimakeskusta

Viime aikojen rankkasateet ovat aiheuttaneet uhan Pohjois-Korean tärkeimmälle ydinvoimalalle, Yongbyonin ydinlaitokselle, toteaa yhdysvaltalainen tutkimuslaitos.

Korean niemimaa on tänä kesänä kärsinyt erittäin pitkäkestoisista monsuunisateista: keskiviikkona peräkkäisiä sadepäiviä oli kertynyt jo 50, eikä tilanne näytä helpottavan lähipäivinä. Parin kuukauden aikana rankkasateet ovat aiheuttaneet yli 30 kuolemaa pelkästään Etelä-Koreassa.

Sateiden johdosta myös Pohjois-Korean Yongbyonin ydinvoimalaitoksen vieressä kulkeva Kuryong-joki on tulvinut niin pahasti että se uhkaa voimalan toimintaa. Satelliittikuvia analysoiva yhdysvaltalainen 38 North -tutkimuslaitos toteaa, että voimalaitoksen jäähdytysjärjestelmät ovat uhattuna veden pinnan nousun myötä.

Noin viiden megawatin Yongbyonin ydinvoimakeskus sijaitsee 60 kilometrin päässä maan pääkaupungista Pjongjangista. Vuonna 1965 käyttöönotettu ydinvoimala on Pohjois-Korean suurin. Länsimaisten arvoiden mukaan laitosta on käytetty myös Pohjois-Korean ydinaseohjelmassa. 38 North -yhtiön arvion mukaan Yongbyonin ydinvoimalan reaktori ei ole ollut viime aikoina käytössä.

Lue myös:

    Uusimmat