Sarin, 47, rintasyöpä ei ilmoittanut itsestään patilla. Se toi järkytyksen ja pahoinvoinnin ja vei hiukset ja rinnan. Nyt Sari on luonut nahkansa uudestaan. Nainen, joka ennen pysytteli ratsastaessaan turvallisesti aitojen sisällä, laukkaa nyt metsissä. Kuinka hän ei ennen huomannutkaan, että siellä on niin kaunista?
Kuolenko minä? Sattuuko minuun? Mihin ja miten minut haudataan? Kysymykset pyörivät Sarin mielessä, kun hän sai tietää sairastavansa tulehdusperäistä rintasyöpää huhtikuussa 2012.
– Saattohoidossa olevia syöpäsairaita itsekin hoitaneena tiedän, että se voi olla tosi kivuliasta. Järjestelin hautajaisia päässäni moneen kertaan. Lisäksi tuli taloudellinen hätä, sillä olen asuntovelallinen yksinhuoltaja. Mietin, kuka myy kotini ja miten rahat jaetaan lapsille, Sari kertoo.
Sari oli ollut hyvin väsynyt edellisestä talvesta lähtien. Lisäksi vasenta rintaa kihelmöi silloin tällöin. Verikokeista ei löytynyt mitään, mutta Sari tunsi, ettei tilanne ollut normaali.
– Yhtenä päivänä sitten riisuin yläkroppaani paljaaksi toimiston kirkkaassa valossa. Tutkin vasenta rintaani ja näin, että se oli punertava ja hieman turvonnut. Lisäksi nännipiha oli jännän värinen, jotenkin harmaampi kuin toisessa rinnassa.
– Toivoin, että kyseessä olisi vain jokin tulehdus, mutta oikeastaan arvasin, että se on syöpää – äitini oli sairastanut tulehdusperäisen rintasyövän vuonna 2005.
Sari sai työterveyslääkäriltä lähetteen sairaalaan, jossa hänelle tehtiin mammografia ja ultraäänitutkimus. Rinnasta otettiin kolme biopsianäytettä.
– Kysyin tutkivalta lääkäriltä, miltä näyttää. Hän antoi ymmärtää, että siellä ei ole kaikki hyvin. Virallisen diagnoosin sain vasta kahden viikon päästä. Se oli tosi pitkä aika odottaa.
– Onneksi otin siskoni mukaan tueksi ja korviksi tuloksia kuulemaan, sillä menin tilanteessa jotenkin sokkiin. Rinta oli kauttaaltaan täynnä syöpäsoluja, vaikka mitään pattia ei ollut.
Lääkäri kertoi, että Sari sairasti rintasyövän aggressiivisinta muotoa. Jos se olisi levinnyt muualle, ennuste olisi todella huono.
