Samu Haber ja Tuomas Holopainen jälleen muusikoiden tulokärjessä – monen tilipussi pieneni

Suomen eturivin artistit tienasivat julkistettujen verotietojen mukaan viime vuonna jälleen jopa satojatuhansia euroja alaa kurittaneista koronarajoituksista huolimatta.

Perinteisesti muusikoiden tulokärjessä ollut Sunrise Avenue -yhtyeen keulakuva Samu Haber ansaitsi yhteensä 386  000 euroa, Nightwishin laulunkirjoittaja Tuomas Holopainen puolestaan 263  000 euroa. Haberin tuloista valtaosa oli pääomatuloa, Holopaisella sen sijaan ansiotuloa. Vuoteen 2020 verrattuna Haberin tilipussi kutistui runsaat 10  000 euroa, Holopaisella pudotusta oli yli 50  000 euroa.

Suomen kielellä esiintyvistä tähtiartisteista Juha Tapio tienasi yhteensä 226  000 euroa, Reino Nordin 199  000 euroa, Paula Vesala 188  000 euroa ja Pyhimys eli Mikko Kuoppala 183  000 euroa. Kaija Koo ja Anssi Kela ylsivät molemmat 178  000 euron tuloille. Näistä nimistä ainoastaan Nordin onnistui kasvattamaan tulojaan toissa vuodesta.

Arttu Wiskari ansaitsi yhteensä 162  000 euroa, räppäri Mikael Gabriel 160  000 euroa ja kovassa nousukiidossa viime vuodet ollut Rita Behm 145  000 euroa. Rap-eläkeläisen Cheekin eli artistiuransa lopettaneen Jare Tiihosen yhteistulot olivat 116  000 euroa, HIM-yhtyeen haudanneen Ville Valon 110  000 euroa ja artistiuransa pian jäädyttävän Chisun eli Christel Roosbergin 108  000 euroa.

JVG:n VilleGallen viime vuoden tulot olivat 103  000 euroa, Lauri Tähkän 102  000 euroa ja Haloo Helsingin keulakuva Elli Haloon 98  000 euroa. Räppäri William eli Ville Virtanen tienasi 84  000 euroa.

Sanni jäi viime vuonna 72  000 euroon, Erika Vikman 54  000 euroon ja Paula Koivuniemi 40  000 euroon. Euroviisuvoittaja Blind Channelin laulajan Joel Hokan viime vuoden tulot olivat 39  000 euroa.

Bailantai siityi kolmesti

Viime vuosi 2021 oli toinen peräkkäinen vuosi, jolloin esimerkiksi kesän suuria kevyen musiikin festivaaleja ja useita yksittäisiä keikkoja peruttiin tai siirrettiin koronarajoitusten takia. Kahtena peräkkäisenä koronakesänä perutuiksi tulivat esimerkiksi Turun Ruisrock, Helsingin Flow ja Seinäjoen Provinssi. Suurelle osalle artisteista juuri keikkailu ja esiintymiset ovat joko merkittävin yksittäinen tulonlähde tai yksi merkittävimmistä.

Esimerkiksi Antti Tuiskun Bailantai-stadionkonserttia siirrettiin kolmesti. Alkuperäinen konserttipäivä oli jo vuoden 2020 elokuussa, mutta lopulta konsertti päästiin järjestämään vasta tänä syksynä. Tuiskun viime vuoden tulot olivat 116  000 euroa, ja pudotusta toissa vuoteen tuli yli 70  000 euroa.

Verotiedot eivät välttämättä kerro koko totuutta tähtimuusikoiden tulotasosta. Palkkatuloja verotiedot kuvaavat varsin kattavasti, mutta pääomatuloja vain osin. Verohallinnon tiedoissa ei myöskään näy tuloja, jotka verotetaan ulkomailla.

Eturivin artisteilla on tyypillisesti oma yritys, jonka päätoimiala on esimerkiksi musiikkituotanto tai ohjelmapalvelut.

Näin tarkastat verotiedot:

Asia 60 sekunnissa – Näin tarkastat verotiedot 0:54


Lue myös:

    Uusimmat