Mainos

Salkkarit-rooliin palaava Andrei Sandberg kertoo elämästään tähteyden jälkeen: "Olen ollut poissa julkisuuden valoista"

4:05

Salattujen elämien 19-vuotispäivillä julkistettiin suosikkisarjan uusi oheisarja Pihlajasatu. Tulevassa sarjassa näyttelee myös entinen Salkkarit-tähti Andrei Sandberg.

Tulevassa Pihlajasatu-sarjassa nähdään Salkkareista jo poistuneita hahmoja, kuten Markus Ekholm, jota näyttelee Andrei Sandberg. Sandberg jätti sarjan vuonna 2002, kun hänen roolihahmonsa kuoli huumeiden yliannostukseen. Nyt hahmo herää henkiin.

– Aluksi olin todella hämmentynyt, kun kuulin tästä. Olen ollut poissa julkisuuden valoista jo pitkään. Sitten ajattelin, että ei sillä ole mitään väliä. Käydään kokeilemassa, näyttelijä kertoo paluustaan.

Mies kertoo olleensa töissä teatterissa ja lentokentällä Salkkarit-uran päätyttyä.

– Olen elänyt niin sanotusti tavallisen ihmisen elämää, en Salkkarit-tähden elämää. Tietysti katsojat muistavat siltä ajalta ja sen Markuksen, mutta se on vain rooli. Kivahan tällainen nostalgiapaukku on tulla tekemään, paluun tekevä näyttelijä kuvailee.

Videolla Sandberg kertoo, mitä haasteita hänellä on ollut palatessaan takaisin sarjaan.

19:19

Pihlajasatu nähdään kesällä MTV3-kanavalla.

Salatut elämät arkisin klo 19.30!

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja