Ensi viikolla Salkkareissa hukutetaan surua ja hämmennytään. Lue kaikki juonipaljastukset!
Salkkareissa Iida saa Antonin suostuteltua huumeisiin helpottaakseen suruaan. Aamulla Iidan paha olo on palannut, joten hän pyytää Antonilta uutta annosta.
Gunnar saa kylmää kohtelua Ullalta ja menettää entisestään toivoaan naisen suhteen. Toisaalla Dahlia selittää Akille haluavansa tämän ryhtyvän Gunnarin edunvalvojaksi.
Sebastian vannoo Sergeille selvittävänsä kuka ajoi Eliaksen yli.
Marianna päättää toimia ja peittää peilin, ettei näkisi tai kuulisi enää Johannaa.
Viola tulee hakemaan Severiä viettämään kanssaan sovittua elokuva-iltaa, mutta asian unohtanut Severi jää mieluummin kotiin. Pian Nella alkaa huomata, että Severi saattaa olla enemmän kiinnostunut viettämään aikaa Alissan kanssa.
Sebastian huolestuu kuullessaan Kuulilta Mariannan huutoa.
Linda pelastaa Iidan autotieltä ja soittaa Antonille. Linda arvaa kyseen olevan huumeista ja panee Iidan ja Antonin tilille käytöstään.
Sebastian hämmentyy, kun tuttu hahmo ilmestyy hänen ovensa taakse.
Viikon jaksoissa muistellaan myös menehtynyttä Eliasta. Katso näyttelijä Petteri Paavolan terveiset:
Jaksot
Osa 3080: Kunnes kuolema erottaa
Osa 3081: Faija Poppasen vahtivuoro ei mene putkeen
Osa 3082: Severi rakoilee
Osa 3083: Iida on vaarallisella tiellä
Osa 3084: Sebastianin elämä ei ole ihanaa
Uusimmat
-
23:16
Voitaisiinko Suomessa nähdä Ruotsin kaltaisia väkivaltaisuuksia? Ylikomisario kertoo keinot, miten Suomi ei ajaudu "Ruotsin tielle"
-
22:33
Anton Lundell ja Aleksander Barkov juonivat taianomaisen täysosuman – Floridan suomalaistähdet ilmiliekeissä
-
22:27
Tunisian rannikolla uponneesta tankkerista ei viranomaisten mukaan vuoda öljyä mereen
-
22:20
Asiantuntija uskoo, että ukrainalaiset voivat taistella Azovstalin terästehtaassa pitkään: MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
22:00
Myyrän pudotus saa muut kisaajat häkeltymään: "Paska fiilis"
-
21:38
Lento-onnettomuus Jyväskylässä – yksi kuollut lentokoneen pudottua
-
21:19
Laura Malmivaaran poika syntyi – "Suloisen pojan ensimmäinen aamu"
-
21:17
Chelsea marssi Liverpoolin seuraksi finaaliin
-
21:00
Ympäristöaktivistien mielenosoitus venäläisen hiilen kuljetusta vastaan jatkuu edelleen Hangossa
-
20:55
Michael Monroe herkistyy löytäessään merkityksellisen haudan: "Aika iso heräys asioihin"
-
20:50
Afganistan: Pakistanin ilmaiskuissa kuollut lähes 50 ihmistä, suuri osa naisia ja lapsia
-
20:40
Sveitsiläismies masturboi itsensä teho-osastolle – vaurio iski yllättävään paikkaan
-
20:15
Michael Monroe hämmästyy suvustaan löytyneestä yllätyksestä: "Mikään ei ole räjäyttänyt tajuntaani niinkuin tämä nyt"
-
20:02
Vahvistus: Mixu Paatelainen HIFK:n peräsimeen
-
20:02
Poliisi ampunut kolmea Ruotsin mellakoissa – poliisin mukaan kyse kimmokkeista
-
19:49
"Isompi pommi kuin on ymmärretty": Mielenterveyshoitoa yli lain määräämän ajan odottaneita nuoria nyt 9 kertaa enemmän kuin ennen koronaa
-
19:38
Kimi Räikkösen luottomiehen uusi F1-pesti alkanut katastrofaalisesti – "En olisi uskonut"
-
19:29
Taylor keksii työkseen nimiä vauvoille – palvelu kustantaa jopa kymppitonnin
-
19:05
Michael Monroelle selviää uskomaton asia esi-isästä: "Äärimmäisen vaikutusvaltainen herra"
-
18:48
Mariupol ei antaudu – neljä syytä, miksi sodassa raunioitunut kaupunki on Kremlille niin tärkeä
-
Lataa lisää