Salkkareissa tapahtuu järkyttävä käänne – myrkytyksen uhri viruu henkihieverissä sairaalassa

Kurkista Salkkareiden ensi viikkoon! 0:25

Suosikkisarjassa Salatut elämät on ensi viikolla luvassa jälleen yllättäviä käänteitä! 

Mitä Salkkareissa tapahtuu tällä viikolla? Katso video artikkelin yltä!

Seireeni kertoo Camillalle sujauttaneensa Akin asuntoon myrkytetyn viinin. Kauhistuva Camilla tajuaa Akin olevan hengenvaarassa. Samaan aikaan Aki on juuri maistamassa myrkkyviiniä.

Camilla luulee lopulta päässeensä pälkähästä, mutta hän kuulee Akilta toisen Pihlajakadun asukkaan joutuneen sairaalaan vakavien myrkytysoireiden vuoksi. Aki kuulee myöhemmin Kallelta myrkytyksen uhrin taistelevan tajuttomana hengestään.


Monica nauttii perhe-elämästä.

Monica nauttii rauhallisesta perheillasta Jirin sekä Severin ja Nellan kanssa. Nella palaa kotiin ja yllättyy löytäessään Evan lukemassa Raamattua. Jiri lupaa Monicalle, että kaksikko tekee jotain kivaa seuraavana päivänä yhdessä.

Tale ahdistuu hänen ja Sannin törmätessä Tiinaan Ismon kaupalla. Sanni tunnistaa Tiinan Jannen ex-deitiksi ja paljastaa Jannelle heidän törmänneen Tiinaan. Sannin poistuttua vessaan Janne kuittailee Talelle Tiinaan törmäämisestä Sannin seurassa, ja tuohtuva Tale väittää jälleen, ettei hänen ja Tiinan välillä ole mitään.

Osa 3408: Dahlia on unikko.
Osa 3409: Johan myrkyn lykkäs, Aki Nikkinen.
Osa 3410: Kalle ja helmeilevä Jutta-tuokio.
Osa 3411: Benjamin sihisi hississä.
Osa 3412: Talen ja Jannen bromanttinen ilta.  

Katso yllä olevalta videolta, mitä Salkkareissa tapahtuu tällä viikolla!

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla ja Katsomossa! Koko viikon jaksot C Moressa ennakkoon!

Lue myös:

    Uusimmat