Saksa tukee talouttaan miljardipotilla – "epäreilu sooloilu" herättää porua EU:ssa

Huoli energiakriisistä kasvaa Euroopassa 3:13
Katso Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuholan analyysi tilanteesta videolta.

Samalla, kun EU:ssa väännetään yhteisistä tukitoimista energiakriisin keskellä, Saksa päätti tukea omaa talouttaan 200 miljardin euron potilla. Muun muassa Italian virkaatekevä pääministeri Mario Draghi näkee Saksan toiminnan epäreiluna sooloiluna ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) peräänkuuluttaa EU-mailta yhtenäisyyttä.

Saksa kertoi viime viikolla tukevansa kansalaisiaan ja yrityksiään jopa 200 miljardilla eurolla energiakriisin vuoksi, kun kaikki EU-maat ovat käyttäneet aiemmin tukitoimiin yhteensä noin 500 miljardia.

Muun muassa Italian virkaatekevä pääministeri Mario Draghi on todennut tiedotteessa, että tukipaketti on epäreilu.

Myös eilisessä Euroryhmän valtiovarainministerien kokouksessa Luxemburgissa Saksan toiminta herätti huolta.

– Kun Suomi käyttää puheenvuorossaan sanaa koordinaatio, me tarkoitamme sitä, että EU- jäsenmaat ymmärtäisivät ja tiedostaisivat ja tietäisivät paremmin toistensa toimet, sanoi valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) MTV Uutisten haastattelussa.

– Se tarkoittaa  yhteisiä pelisääntöjä: millaisia tukisääntöjä yrityksille ja kotitalouksille on perusteltua toteuttaa.

Reutersin mukaan Euroopan talouskomissaari Paolo Gentlioni on todennut, että EU-maat saavat kyllä tukea talouksiaan omilla tukipaketeilla, mutta tarvitaan enemmän myös yhteisiä toimia, jotta pirstaleisuutta voidaan välttää.

Saksan valtiovarainministeri Christian Lindner on Reutersin mukaan puolustanut pakettia toteamalla, että se on suhteessa Saksan talouden kokoon, varattu kahden vuoden ajalle eikä sitä tarvitse käyttää kokonaan siinä tapauksessa, että EU saa laskettua energian hintaa riittävästi.

Lue myös:

    Uusimmat