Saitko menopaussin ennen tätä ikävuotta? Jopa kolminkertaistaa kroonisten sairauksien todennäköisyyden – katso synkkä lista
Tuore australialaistutkimus yhdistää ennenaikaiset vaihdevuodet lukuisiin kroonisiin sairauksiin.
Queenslandin yliopiston tutkimuksen mukaan varhainen menopaussi lisää todennäköisyyttä lukuisiin kroonisiin sairauksiin, kuten diabetekseen, sydäntauteihin, aivoinfarktiin, osteoporoosiin, astmaan ja rintasyöpään.
Ennenaikaisesti eli 40-vuotiaana tai sitä nuorempana menopaussin saaneilla naisilla oli tutkimuksessa kaksi kertaa suurempi riski sairastua ennen kuusikymppisiään kahteen tai useampaan krooniseen sairauteen kuin menopaussin 50–51-vuotiaina saaneilla. Kuusikymppisten jälkeen riski oli kolminkertainen.
Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 11 000 australialaisnaista vuosina 1996–2016.
Seurantaa ja elämäntapamuutoksia
Tutkijat toivovat, että löydös kannustaa terveydenhuollon ammattilaisia harkitsemaan ennenaikaisesti menopaussin kokeneiden naisten seulomista ja riskiarviointeja.
Lisäksi naisia kannustetaan hidastamaan kroonisten sairauksien puhkeamista omilla elämäntavoillaan – esimerkiksi painonhallinnalla, tupakoinnin lopettamisella ja säännöllisellä liikunnalla.
Tutkimus ilmestyi Human Reproduction -julkaisussa.
Tupakointi varhaistaa menopaussia ja lisää sairastumisriskiä
Suomalaisnaisilla menopaussi tulee keskimäärin vastaan 51 vuoden iässä, kertoo Terveyskirjasto. Suurin osa naisista saa menopaussin 45–55-vuotiaina, mutta vaihtelu on jopa 40:stä 60:een ikävuoteen. Tupakointi, munasarjojen poisto, sädehoito ja solunsalpaajahoito varhaistavat menopaussia.
Tupakointi paitsi aiheuttaa vaihdevuosien varhaistumista myös lisää riskiä lukuisiin kroonisiin sairauksin.
Varhainen menopaussi yhteydessä myös dementiaan
Varhaiset vaihdevuodet on aiemmissa tutkimuksissa yhdistetty sydänsairauksiin, masennukseen ja osteoporoosiin. Vuonna 2019 ilmestyneen tutkimuksen mukaan aikainen menopaussi kasvattaa myös dementia-alttiutta.
Tutkijat ovat selittäneet varhaisen hedelmällisyyden loppumisen ja sairauksien yhteyttä estrogeenilla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää