Suomi 2006. Ohjaus: Janne Kuusi. Käsikirjoitus: Aleksi Bardy. Tuotanto: Aleksi Bardy, Riina Hyytiä, Olli Haikka. Kuvaus: Pentti Keskimäki. Leikkaus: Kimmo Kohtamäki. Pääosissa: Pamela Tola, Mikko Leppilampi, Outi Mäenpää, Sari Havas, Minttu Mustakallio, Janne Reinikainen, Kristiina Halttu, Juha Veijonen, Pete Lattu, Pihla Penttinen, Risto Kaskilahti, Tommi Korpela, Jani Volanen, Jarmo Hyttinen. Kesto: 97 min.
Kotimaisessa elokuvassa on satiiri ollut harvassa. Kansan syville riveille suunnatulla puskafarssilla ja muulla rautalankakomedialla on pitkät perinteet, mutta lajitietoinen irvailu ja rajoja kokeileva parodia ovat pitkälti loistaneet poissaolollaan. Improvisaatioryhmä Stella Polaris kalisutteli ahtaan häkin kaltereita ensin hervottomalla Vapaa pudotus -sarjallaan ja sitten Janne Kuusen ohjaamalla mustalla komedialla Kukkia & sidontaa (2004). Kuusi on ollut puikoissa myös uudessa Saippuaprinssi-kohelluksessa, joka tekee railakasta parodiaa päiväsaippuoista – ja keinahtelee uhkaavasti myös puskafarssin puoleen.
Metatasoilla leikittelevästä käsikirjoituksesta vastaa konkari Aleksi Bardy, joka on ollut tekemässä myös satiirin ilmeisintä esikuvaa, Salattuja elämiä. Stellapolarislaisten rinnalle pääosiin on yllätyksettömästi palkattu tämän hetken kuumimmat nuoret kasvot Pamela Tola ja Mikko Leppilampi (Paha maa, Tyttö sinä olet tähti). Tola esittää rahatonta amatöörinäyttelijää Ilonaa, jonka hien ja verenhajuiset näytelmätreenit Kellariteatterissa vaihtuvat rahakkaaseen käsikirjoittajapestiin hupsun erehdyksen kautta. Hänet palkkaa Tulisuudelma-päiväsarjan kirjoittajaksi syöjätärmäinen Raakel (Outi Mäenpää), jolla on suhde saippuan komean pääsankarin Kallen (Leppilampi) kanssa. Tietysti Ilona rakastuu Kalleen, eikä aikaakaan kun paloasemalle sijoittuvan romanttisen melodraaman tapahtumat alkavat kummasti muistuttaa tosielämää – ja päinvastoin.
Osansa sisäpiirinaljailusta saavat niin ylinäyttelevät tv-tähdet, kellarikomerossa saippuasontaa suoltavat käsikirjoittajat ja rasvaisissa saunasessioissa sopimuksia rukaavat tv-pomot kuin ääriahdistuneilla poliittisilla pläjäyksillä onanoivat teatteriryhmäläiset. Parhaimmillaan sivallukset naurattavat ja heikoimmillaan haukotuttavat ilmeisyydessään: kun vitsin kohde (kuten jähmeä päiväsaippua) muistuttaa jo itsessään parodiaa, siitä on hankala irrottaa lisänauruja.