Matkustajakoneeseen on osunut ilotulite sen laskeutuessa Chicagoon Yhdysvalloissa lauantai-iltana, kertoo muun muassa CBS News.
Delta Airlinesin lentokoneen miehistö kuuli eilen lauantaina illalla voimakkaan pamauksen ja epäili sen johtuneen koneen alla räjähtäneestä ilotulitteesta, ilmenee lennonjohdon ja ohjaamon välisestä radioliikenteestä.
Ilotulite osui koneeseen juuri ennen kiitotielle saapumista.
Lentokone laskeutui lentoyhtiön mukaan turvallisesti ja rullasi normaalisti portille. Poliisille ilmoitettiin tapahtuneesta.
Koneessa oli 52 matkustajaa ja kuusihenkinen miehistö. Kukaan ei loukkaantunut tapahtumassa.
Yhdysvalloissa on juhlittu viikonloppuna maan 250-vuotisjuhlia.
