Suomessa päästään suhteellisen harvoin jännittämään, kuinka jatkokaudelle halajavan puolueen puheenjohtajan käy. Vaikka istuvan puheenjohtajan haastaminen onkin yleistynyt, se ei silti ole mitenkään tavanomaista, arvioi poliittisen historian professori Vesa Vares Turun yliopistosta.
– Ei se yleistä ole. Se vaatii yleensä huonon tilanteen, josta etsitään uutta alkua, Vares sanoo STT:lle.
Lisäksi tutkijan mukaan istuvan puheenjohtajan on toisinaan haastanut ehdokas, joka ei varsinaisesti ole edes odottanut voittavansa vaan on halunnut esimerkiksi muovata omaa profiiliaan.
– Tilanteita, joissa on tosissaan haastettu istuva puheenjohtaja, on tullut eteen enemmän vasta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, Vares kertoo.
Hän myös huomauttaa, että asiaa on hedelmällistä tarkastella vasta 60- ja 70-luvulta lähtien, koska vasta silloin puheenjohtajat nousivat merkittävimpään asemaan puolueissa. Ennen tätä heitä pidettiin enemmän organisaatioiden pyörittäjinä kuin puolueiden poliittisten linjojen vetäjinä.
Lue myös: Katri Kulmuni yllättyi Annika Saarikon lähdöstä keskustan puheenjohtajakisaan
Millainen syksyn puheenjohtajakisasta on tulossa? Katso Pöllöraadin keskustelu: "Keskustan puheenjohtajaa ei ole haastettu vuosikausiin"
Tampereen yliopiston valtio-opin professori Tapio Raunion mukaan myös kansainvälisesti tarkasteltuna puolueen puheenjohtajat vaihtuvat nykyään tiiviimpään tahtiin.– Puheenjohtajuuksista on tullut tuulisempia paikkoja, hän sanoo STT:lle.
Henkilövaihdos voi helpottaa yhteistyötä
Muutoksen taustalla Raunio arvioi olevan sen, että kansainvälisesti politiikka on kaiken kaikkiaan muuttunut lyhytjänteisemmäksi. Esimerkiksi puolueiden kannatusta mitataan useammin. Lisäksi puolueiden johtajat ovat aikaisempaan verrattuna paljon enemmän esillä mediassa.
– Puheenjohtajien naamat ehkä kuluvat herkemmin, tutkija pohtii.
Myös Vares kiinnittää huomiota siihen, että Suomessakin politiikassa reagoidaan nykyään nopeammin esimerkiksi huonoihin kannatuslukuihin tai muihin puolueen kriiseihin. Tämän hän uskoo vaikuttaneen siihen, miksi istuvien puheenjohtajien haastamisesta on tullut yleisempää.
Aiemmin myös varottiin haastamasta istuvaa puheenjohtajaa, koska sen nähtiin viestivän, että puolue olisi hajanainen. Haastamista pidettiin lisäksi huonona käytöksenä
.– Enää ei ajatella, että haastaminen olisi jollain tavalla huonoa käytöstä tai oman pesän hajottamista, Vares sanoo.
Muiksi mahdollisiksi syiksi muutokselle tutkija luettelee esimerkiksi sen, että aiemmin puolueiden väliset yhteistyösuhteet olivat paljon lukkiintuneempia.
– Nyt lähes kaikki koalitiot ovat mahdollisia. Henkilövaihdoksilla voidaan helpottaa yhteistyötä uusiin suuntiin.
Tutkijan mukaan aiemmin myös laskettiin enemmän sen varaan, että puheenjohtaja tajuaa itse erota, jos kannatus on laskemassa ja kilpatilanne näyttää todennäköiseltä.
Puheenjohtajan haastaminen lisää näkyvyyttä
Molempien tutkijoiden mukaan istuvan puheenjohtajan haastaminen on yleensä ollut puolueelle hyvä asia ainakin siinä mielessä, että se lisää puolueen näkyvyyttä.
– Puolue saa erittäin paljon valtakunnallista julkisuutta, Raunio sanoo.
Vares huomauttaa, että kun puolue tekee henkilövalintoja ja pestistä on kilpailua, media on tilanteesta erittäin kiinnostunut. Hänelle ei tule mieleen tilanteita, joissa puheenjohtajan haastaminen olisi aiheuttanut hallaa puolueelle.
– SDP:n osalta (Antti) Rinteen ja (Jutta) Urpilaisen kisaa on pidetty tiukkana kisana ja sellaisena, josta jäi arpia useiksi vuosiksi. Mutta ei siitäkään pysyvämpää jakoa mielestäni seurannut.Rinne haastoi vuonna 2014 istuvan puheenjohtajan Urpilaisen ja voitti kisan. Raunion mukaan on vaikea mitata, kuinka paljon puheenjohtajan vaihdos vaikuttaa puolueen kannatukseen.
– Nykyään oletetaan liian herkästi, että puolueen johtajalla on paljon vaikutusta puolueen kannatukseen. Se on hankalasti tutkittavissa oleva asia. Jos puolue vaihtaa puheenjohtajaa, ja kannatus lähtee nousuun, niin ei se pelkästään aina ole kiinni uudesta puheenjohtajasta, hän arvioi.
Keskustassa 40 vuoden tauko
Tuorein kisa, jossa istuva puheenjohtaja joutuu kamppailemaan jatkopestistä, pyörähti käyntiin torstaina, kun kansanedustaja Annika Saarikko ilmoitti lähtevänsä mukaan keskustan puheenjohtajakilpaan. Hän haastaa jatkokautta hakevan Katri Kulmunin, joka on luotsannut puoluetta viime vuoden syyskuusta. Kulmuni erosi kesäkuussa valtiovarainministerin tehtävästä viestintäkoulutuksen maksuihin liittyvän kohun seurauksena.
Kyseessä on ensimmäinen kerta vuosikymmeniin, kun keskusta on haastamassa puoluekokouksessa istuvan puheenjohtaja. Edellisen kerran näin teki Paavo Väyrynen, joka 40 vuotta sitten haastoi Johannes Virolaisen.
Olli Rehn haastoi istuvan puheenjohtajan Paavo Väyrysen vuonna 1990. Väyrynen ja Mauri Pekkarinen puolestaan haastoivat Mari Kiviniemen vuonna 2012. Molemmilla kerroilla istuva puheenjohtaja luopui kuitenkin tehtävästään ennen puoluekokousta.
Muita tuoreempia esimerkkejä istuvan puheenjohtajan haastamisesta löytyy esimerkiksi kokoomuksesta, jossa sekä Petteri Orpo että Elina Lepomäki haastoivat Alexander Stubbin vuonna 2016. Voiton vei puoluetta edelleen luotsaava Orpo.
SDP:n puolella myös Rinne haastettiin vuoden 2017 puoluekokouksessa. Asialla olivat Timo Harakka ja Tytti Tuppurainen.
– Tässä oli varmaankin enemmän kyse tapauksesta, jossa ei edes uskottu voittoon, Vares arvioi.
Täydennetty kello 17.00 tiedolla, että keskustassa on haastettu istuva puheenjohtaja myös Paavo Väyrysen ja vuoden 1980 jälkeen.