Suomi on autoharrastajia pullollaan. Saul Lehtonen on innostunut hieman erikoisemmista menopeleistä. Hän on hankkinut itselleen kaksi ruumisautoa.
Saul Lehtosen autoharrastus lähti liikkeelle alkujaan ambulansseista 1990-luvulla. Erään Keski-Suomen kunnan kirjastonhoitaja omisti räjähdyspisteessä olleen ambulanssin. Saul kiinnostui menopelistä.
− Aloin etsiä internetistä tietoa ja kuvia W114/115-korimallin Mersuista ambulansseihin painottuen. Törmäsin Mersun erikoiskoreista kertoviin saksalaisiin sivuihin. Siinä vaiheessa ruumisautot tulivat mukaan kuvioihin, Saul kertoo.
Ambulanssit jäivät taka-alalle, kun Saul alkoi perehtyä ruumisautoihin ja ottaa selvää, mistä erikoisen menopelin voisi hankkia. Sopiva yksilö, 30 vuotta vanha Mersu, tuli vastaan helmikuussa 2004.
Kaupat sujuivat kuten harrasteauto-ostoksilla usein saattaa käydä.
− Ensi-ihastus oli myynti-ilmoituksen perusteella niin voimakas, ettei enää mitään ollut tehtävissä. Oli pakko laittaa kaveri hakemaan autoa pelkkien kuvien ja yhden puhelinsoiton perusteella Saksasta.
Mietteitä elämästä ja kuolemasta
Ruumisautoharrastus on sittemmin vienyt Saulin mennessään. Erikoisissa autoissa kiehtoo etupäässä niiden ulkonäkö.
− Kuoleman symboliikka tulee esiin auton muodossa. Sinällään olemme siis mukana rock-musiikin tai goottien kanssa näennäisen viattomassa piirileikissä kuoleman kanssa. Mutta ei tämä ole kuoleman harrastamista, Saul painottaa.
Harrastaja kuitenkin uskoo, että kiinnostuksen takana voi olla myös jonkin verran syvällisempiä mietteitä elämästä ja kenties myös sen rajallisuudesta. Harrastuksen parissa viljellään myös hurttia huumoria.
− Ruumisautoista pitävä ihminen on ehkä enemmän sinut itsensä ja kuolevaisuutensa kanssa kuin ihminen, joka kammoksuu näitä autoja niiden entisen, sinällään hyvin arvokkaan käytön takia. Kaikki ruumisautothan ovat kuljettaneet jonkun rakkainta ihmistä hänen viimeisellä matkallaan. Siinä ei pitäisi olla mitään pahaa tai kammottavaa, Saul sanoo.