Ruumiinavauksista lääkäreille jopa kymmenientuhansien eurojen palkkiot

Oikeuslääkärit tehtailevat ruumiinavauksia palkkioilla 2:45

Oikeuslääkäreitä on Suomessa liian vähän, eikä ruumiinavausten määrää ole saatu vähennettyä tarpeeksi. Oikeuslääkärit saavat ruumiinavausten tekemisestä palkan lisäksi enimmillään kymmenientuhansien eurojen palkkiot.

Oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia tekevät THL:n oikeuslääkärit, joita on tällä hetkellä koko Suomessa 16-17. Oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia tehtiin toissavuonna yli 9600. Määrää yritetään vähentää ja lisää lääkäreitä palkata. Nyt tilanne on kuitenkin se, että oikeuslääkärit joutuvat tekemään ruumiinavauksia paljon enemmän kuin olisi tavoiteltavaa.

Oikeuslääkärit tekevät virkapalkalla 7 ruumiinavausta viikossa eli reilut 300 vuodessa. Käytännössä lääkärit tekevät kuitenkin paljon tätä enemmän oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia. Vuonna 2013 kuusi lääkäriä teki yli 500 ruumiinavausta, heistä kaksi yli 700.

Jos oikeuslääkäri tekee yli 7 ruumiinavausta viikossa, ylittävistä avauksista maksetaan oikeuslääkärille erillinen palkkio. Se on määritelty valtioneuvoston asetuksessa ja on reilut 215 euroa.

Näillä avausmäärillä oikeuslääkäri saattaa saada virkapalkan päälle myös kymmenientuhansien eurojen vuotuiset palkkiot ruumiinavausten tekemisestä. Jos ruumiinavauksia tekee esimerkiksi yli 400 yli virkatyönä tehtävien ruumiinavausten, palkkio voi kohota jopa lähes 90 000:een euroon vuodessa.

– Niin kauan kun avausmäärä on näin korkea ja oikeuslääkäreitä on liian vähän, en näe mahdollisuutta siihen, että palkkiojärjestelmä loppuisi, sanoo THL:n oikeuslääkintäyksikön päällikkö Riitta Kauppila.

Palkkiota maksetaan ulkopuolisille

Oikeuslääketieteellisten ruumiinavausten määrää pitäisi vähentää tämän vuoden aikana 30:llä prosentilla vuodesta 2010. Vuoteen 2013 mennessä määrä vähentyi noin 20 prosenttia eli tavoitteeseen on vielä matkaa.

Oikeuslääkinnän kehittämissuunnitelmassa määriteltiin tavoitteeksi myös se, että lääkärit tekisivät enimmillään 400 ruumiinavausta vuodessa.

Jotta tämä tavoite saavutettaisiin, Suomeen tarvittaisiin oikeuslääkäreiden esimiehen mukaan enemmän kuin 10 uutta oikeuslääkäriä. Ongelma on se, ettei Suomessa ole sellaista määrää oikeuslääkäreitä. Oikeuslääkäriksi erikoistuminen kestää vuosia.

– Meillä ei ole resursseja, joista voisimme ottaa henkilöitä tekemään oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia. Ainoa varallaolohenkilöstömme ovat alalta poistuneet oikeuslääkärit, eläkkeelle lähteneet oikeuslääkärit ja yliopiston erikoislääkärit, eikä heitäkään ole hirvittävää määrää, Kauppila sanoo.

Työvoimapulassa oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia joudutaan teettämään THL:n ulkopuolisella henkilöstöllä. Ulkopuolisille maksetaan avauksista aina palkkio. Palkkioita maksetaan esimerkiksi jo eläkkeelle lähteneille oikeuslääkäreille.

Ruumiinavausten tekemisen lisäksi oikeuslääkäreillä on myös muita työtehtäviä kuten kuolintodistusten tarkastaminen. Työt tahtovat ruuhkautua.

– Tällä hetkellä kun avausmäärä on niin kova, lääkärit tekevät iltaisin ja viikonloppuisin ylitöitä saadakseen lausunnot tehdyksi. Luulen, että vähintäänkin kymmenen tuntia töitä ja illat päälle. Jos on kiireellisiä tapauksia, niin vielä enemmän, Kauppila sanoo.

Kauppila kuitenkin uskoo, että oikeuslääketieteellisten ruumiinavausten määrää saadaan vielä vähennettyä tavoitellut 30 prosenttia.

– Olen luottavainen sen suhteen, sillä erikoistuvia lääkäreitä on kuitenkin tulossa, Kauppila sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat