Ruotsissa syntynyt ja sijaisperheessä asunut Tim, 3, aiotaan karkottaa Nigeriaan, jossa kukaan ei kaipaa häntä – viranomaiset: Poikaan ei kohdistu uhkaa Nigeriassa

Ruotsin maahanmuuttoviranomaiset ovat joutuneet kyseenalaiseen valoon tehtyään päätöksen Ruotsissa syntyneen kolmevuotiaan pojan karkottamisesta Nigeriaan.

Poika puhuu äidinkielenään ruotsia eikä osaa Nigerian paikallista kieltä. Pojalla on ruotsalaiset sijaisvanhemmat ja hän käy ruotsalaista päiväkotia.

Asiasta kertovat muun muassa ruotsalaismediat Expressen ja Dagens Nyheter.

Ruotsalaismediat käyttävät pojasta nimeä "Tim".

Poika on kotiutunut jo vauvana sijaisperheeseen

Tim syntyi Helsingborgissa vuonna 2018 ja hänet otettiin huostaan 11 päivän ikäisenä, sillä sosiaaliviranomaiset katsoivat, ettei pojan äiti ollut kykenevä huolehtimaan pojasta. Timin isän henkilöllisyys ei ole tiedossa.

Pojalle löytyi sijaisperhe ja hän on asunut samassa sijaisperheessä näihin päiviin saakka.

Nyt Ruotsin maahanmuuttoviranomaiset kuitenkin katsovat, että poika tulisi karkottaa maasta. Äiti on jo aiemmin saanut karkotuspäätöksen, sillä viranomaisten mukaan äitiin ei kohdistu uhkaa. Timistä on tehty samanlainen uhka-arvio.

Tim-poika jäisi Nigeriassa käytännössä täysin tyhjän päälle: kukaan pojan sukulaisista ei halua ottaa poikaa huomaansa – ei myöskään pojan äiti. 

Timin tilanteen vuoksi on kerätty 100 000 nimen adressi, jotta poikaa ei karkotettaisi Nigeriaan.

– Nigeriassa hän on vaarassa joutua lastenkotiin täysin tuntemattomien keskelle maahan, jonka kieltä hän ei puhu ja jossa hän ei ole koskaan käynyt, sanoo pojan sijaisäiti Sandra Persson Expressenille.

– Hänhän on perheenjäsenemme. Tilanne on täysin kohtuuton, äiti lisää.

Julkisen oikeuden tohtori Louise Daniella on kommentoinut tapausta SVT:lle.

– Viranomaisten on pohdittava tilannetta siltä kannalta, mikä olisi lapselle paras ratkaisu. Valitettavasti lapsen etu ei ole toteutunut tässä, Daniella sanoo.

Päätöksestä on valitettu

Timin sijaisvanhemmat ovat lakimiehen avustuksella tehneet karkottamispäätöksestä valituksen ylempään tuomioistuimeen, jonka mukaan pojan sidos Ruotsiin ei ole niin vahva, että se oikeuttaisi oleskelulupaan.

Mikäli päätös säilyy nykyisellään Tim karkotetaan lähetetään Nigeriaan viimeistään tammikuussa 2022. Tapauksesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Katso myös: 

Perheensä luona asunut Ashley, 14, käännytettiin Filippiineille – Suomessa pienten lasten kanssa asuva äiti:"Pelkään tyttäreni turvallisuuden puolesta" 7:20
Video: Perheensä luona asunut Ashley, 14, käännytettiin Filippiineille – Suomessa pienten lasten kanssa asuva äiti: "Pelkään tyttäreni turvallisuuden puolesta"

Lue myös:

    Uusimmat