Ruotsissa mahdollisesti ensimmäinen koronan mysteeritartunta, joka ei liity ulkomaanmatkaan – kirjeenvaihtajan mukaan ilmapiiri maassa on nyt erittäin huolestunut

Ruotsissa ehkä ensimmäinen ulkomaanmatkaan liittymätön tartunta – kirjeenvaihtaja: Tapausta tutkitaan parhaillaan 8:16
Videolla kirjeenvaihtaja Jukka Lehto kertoo, että Pohjois-Italian bussimatkalla sairastuneet olisivat olleet koululaisryhmä. Tosiasiassa kyseessä oli kuitenkin yksityismatka, ei kouluryhmä.

Ruotsissa on nyt todettu ensimmäinen ilmeisesti ulkomaanmatkailuun liittymätön koronavirustartunta.

MTV Uutisten kirjeenvaihtaja raportoi Jukka Lehto raportoi hetki sitten, mitä maan sisäisestä tartunnasta tässä vaiheessa tiedetään.

– Tämä tietohan on tullut aivan äskettäin. Potilaasta ei ole vielä kerrottu paljoa. Käsittääkseni miespuolinen, nuorempi henkilö. Joka tapauksessa jäljitys on menossa.

Jos ilmenee, että tartunta ei ole tullut Italian suunnasta,  kuten suurin osa maan tartunnoissa, niin kyseessä on uusi piirre koronaviruksen leviämisessä Ruotsissa.

– Ilmeisesti ei ole mitään yhteyttä ulkomaanmatkailuun, kuten kaikilla aikaisemmilla tapauksilla, Lehto kertoo.

Ruotsissa on viimeisimpien tietojen mukaan kaikkiaan 252 koronavirustartuntaa.

Matkaryhmä sai tartunnan

Ruotsissa on myös kerrottu tänään, että 19 ruotsalaista sai viruksen samalla bussimatkalla Pohjois-Italiassa.

Lehdon mukaan Ruotsissa vallitsee erittäin huolestunut ilmapiiri, ja koronaviruksen vaikutuksen näkyvät yhteiskunnassa laajalti. Ihmiset hamstraavat kaupoista tuotteita, SAS peruu lentoja ja samaten yleisötapahtumia perutaan. 

– Kyllä se näkyy ja kuuluu tavallisen kansalaisen arjessa.

Juttua muokattu 9.3. kello 18.26. Poistettu sitaatti, jossa väitetään, että bussissa sairastuneet olisivat olleet kouluryhmä. Todellisuudessa kyseessä oli yksityismatka. Lisäksi jutun videon alle on lisätty kuvateksti, jossa kerrotaan, että sairastuneet eivär olleet kouluryhmä, vaan joukko yksityismatkalaisia. 

Lue myös:

    Uusimmat