Ruotsalaiset paljastavat: Näin ruoan saa maistumaan paremmalta

Ruotsalaistutkimuksen mukaan pelkkä luulo ruoan luonnonmukaisuudesta riittää tekemään siitä herkullisempaa.

Jos ruoanlaittotaitosi eivät ole ihan huipputasolla, tutustu ruotsalaistutkijoiden uuteen oivallukseen. Vieraat saa nimittäin huijattua uskomaan, että ruoka on todellisuutta parempaa, jos heille kertoo sen olevan luomua.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ruoka koetaan maukkaammaiksi, jos sen mukana tulee kunniakas luomuleima.

Osallistujille annettiin kaksi kupillista tavallista kahvia, mutta toisessa kupissa väitettiin olevan luomukahvia. Vaikka kahvit olivat todellisuudessa samaa laatua, osallistujien mielestä "luomu" maistui paremmalta. Tutkijat päättelivätkin, että pelkkä ruoan leimaaminen luonnonmukaiseksi riittää muokkaamaan odotuksia.

Ruotsalaistutkijat uskovat tämän tarkoittavan sitä, että luomutuotteista ollaan valmiita maksamaan enemmän, mutta myös sitä, että tieto ruoan luonnonmukaisuudesta tekee syömisestä vielä nautinnollisempaa.

Tutkija Patrik Sorqvistin mukaan erityisesti viljelykasvien, kuten kahvin, kohdalla kuluttajat pystyvät helposti kuvittelemaan makuun vaikuttavia tuotannon eroavaisuuksia – esimerkiksi torjunta-aineiden käytössä.

Aiemmin tehtiin tutkimus, jossa huomattiin ihmisillä olevan tapana ajatella luomutuotteiden olevan terveellisempiä ja vähäkalorisempia, vaikka todellisuudessa näin ei välttämättä ole.


(MTV LIFESTYLE)

Lähde: Daily Mail

Lue myös:

    Uusimmat