Rohkea opiskelijatyttö päätti poseerata luokkakuvassa rinnat paljaana, koska hänen mielestään hänellä oli siihen oikeus.
Viime syksynä 19-vuotiaan Hanna Bolanderin luokka oli valmistautumassa luokkakuvaan. Perinteenä oli, että viimeisessä luokkakuvassa olisi lupa hassutella. Luokka ei ollut keksinyt kuvalleen sopivaa teemaa, kunnes ruotsalaisnainen keksi, että hän voisi poseerata kuvassa rinnat paljaina.
Bolander oli katsellut edellisiä luokkakuvia ja pohtinut, miksi hän ei saisi esiintyä kuvassa ilman paitaa, jos kerran pojatkin voivat tehdä niin.
"Naiset nähdään objektina"
Tyttö kysyi asiaa valokuvaajalta ja sai myöntävän vastauksen. Tyttö kuitenkin epäili, menisikö kuva läpi muille oppilaille tai koulun johdolle. Hän alkoi valmistautua perustelemaan päätöstään, mutta hänen yllätyksekseen vastalauseita ei tullut. Bolander ihmetteli asiaa, sillä kuva jouduttiin hyväksymään niin ylioppilaslautakunnassa kuin koulun johdollakin.
– Emme voi odottaa, että muutosta tapahtuu yhdessä yössä. Se, että kuva meni läpi, saa minut ylpeäksi, Bolander toteaa.
Mutta miksi nuori nainen oikein halusi paljastaa rintansa kuvassa, joka jäisi elämään moneksi vuodeksi eteenpäin?
– Mielestäni naisilla pitäisi olla oikeus näyttää rintansa yhtä julkisesti kuin pojillakin. Uskon, että jokaisella tulisi olla oikeus päättää rintojensa peittämisestä itse.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

