Ruben Stiller

Valtiotieteen ylioppilas ja uimakandi Ruben Stiller on toiminut urheiluosaston myyjänä erikoisalanaan lenkkikengät. Myöhemmin hänen huutavaa ääntänsä on kuultu korvessa, radiossa ja televisossa. Hän on pelannut Nummen Hukkien vasempana laitapakkina jalkopallon 5. divisioonassa. Hän on myös yksi Suomen innokkaimpia sauvakävelijöitä. Harrastuksista mainittakoon myös psykiatria ja avantouinti. Stiller unelmoi aikoinaan lääkärin urasta, mutta päätti lopulta pelastaa potilaat. Mustan huumorin ystävä, koko kansan lemmikkipuudeli valloittaa nyt Levyraadissa.

Nimi: Ruben Stiller

Ikä: 42

Perheen koko:Neljä matinkyläläistä

Unelmakoti:Majakka Sipoossa meren rannalla. Myös Mäntyniemi olisi ihan okei. Niissä on vain yksi vika: ne eivät sijaitse Matinkylässä.

Mikä kotona ärsyttää:Melu. Olen allerginen melulle. En käy rock-konserteissa. Tänä kesänä koko talo on ollut remontissa ja porakoneen ääni on tehnyt elämästä helvettiä.

Rakkain huonekalu:Sohva, jossa voi laiskotella rauhassa. Laiskottelu on tärkeä osa elämää. Terve ihminen osaa olla tekemättä mitään.

Mieluisin paikka kotona:Makuuhuone. En ole koskaan tehnyt tyhmyyksiä nukkuessani. Lähimmäiset ovat kehottaneet nukkumaan enemmän ja tekemään vähemmän.

Kodin parhaat värit:Luonnonvalkoinen. Se on askeettinen ja rauhoittava väri.

Mihin käyttäisin remonttireiskaa:Kaikkiin mahdollisiin korjaus- ja rakennustöihin. Olen syntynyt peukalo keskellä kämmentä. Katastorofien välttämiseksi yritän pysyä kaukana korjaustöistä.

Eniten käyttämäni ruoanlaittovälinen:Paistinpannu. Osaan tehdä itselleni ruokaa, jos on pakko. Koska olen humanisti, en tee muille ruokaa. Se olisi liian julmaa.

Miltä kodissa tuoksuu:Vaikea sanoa. Tuoksuja on vaikea kuvailla verbaalisesti, varsinkin, jos ne ovat liian tuttuja. Joten sanon, että täällä tuoksuu keskiluokalta. Kotimme ei ole aristokraattisesti parfymoitu mesta. Olemme äärimmäisen normaaleja ihmisiä.

Siivousvinkki:Anna pölylle ja bakteereille mahdollisuus! Liiallinen hygienia heikentää ihmisen vastustuskykyä. Kaaoksesta syntyy jotain uutta - ainakin uusi kaaos.

Pakkomielteet pyykin käsittelyssä:Mihin se toinen tennissukka katoaa? Onko maailmankaikkeudessa musta aukko, joka on täynnä kadonneita urheilusukkia?

Lempiruokani:Lihakeitto, juutalainen kanakeitto ja paistettu kuha uusilla perunoilla.

Juomasuositukseni:Vodka puolukka- tai karpalomehulla. Ei kuitenkaan ruokajuomana.

Paras reseptini:Otetaan mikroaaltouuni ja lämmitetään siinä vaimon edellisenä päivänä tekemää ruokaa. Tarvittaessa supermarketista saa mainiota kanaviillokkia.

(MTV3-Pirjo Hilakari)

Lue myös:

    Uusimmat