Rommi on tullut jäädäkseen – pikkujoulun trendikkäät drinkit

Trendikkäästä rommista syntyy herkullisia cocktaileja pikkujoulukauteen.

Karibialaisista kuivista rommeistaan tunnetun Brugal-perheen ensimmäinen naispuolinen rommimestari Jassil Lucia Villanueva vieraili lokakuussa Suomessa puhumassa rommista ja rommitrendeistä. Dominikaanilaisen Brugalin brändilähettiläänä nykyisin työskentelevä Villanueva oppi jo hyvin varhaisella iällä rommin valmistuksen salat isältään. Villanuevan mukaan rommi on viime vuosina noussut uudestaan suosituksi juomaksi – osaksi muun muassa trendikkäiden cocktailien, kuten mojiton ansiosta.

– Viimeisten vuosien aikana rommin suosio on noussut huimasti. Rommi ja sen ominaispiirteet on ikään kuin löydetty uudelleen, kun se on ollut muutamia vuosikymmeniä hieman hukassa muiden juomatrendien varjossa. Rommin suosio on noussut osaksi sen monipuolisten käyttötapojen ansiosta esimerkiksi cocktaileissa, Villanueva kertoo.

Rommia voi nautiskella sellaisenaan, käyttää erilaisten cocktailien raaka-aineena tai hyödyntää vaikka ruoanlaitossa. Karibialla ja erityisesti Dominikaanisessa tasavallassa rommilla on suuri rooli keittiössä.

– Maassamme esimerkiksi perinteiseen lihakastikkeeseen lisätään rommia, jotta se saa lisäpotkua. Rommi sopii mainiosti myös suklaan kaveriksi jälkiruokiin, Villanueva kertoo.

Tummat alkoholit suosittuja drinkeissä

Makuja.fi selvitti elokuussa Suomen eri kaupunkien baarien suosituimpia drinkkejä. Kyselyn perusteella paljastui, että suomalaiset suosivat drinkkipohjanaan yleensä rommia, vodkaa sekä myös viskejä. Nykypäivän suomalaiset tahtovat juomiinsa laatua alkoholiprosenttien sijaan.

– Tällä hetkellä suosituinta on käyttää tummia alkoholeja, kuten viskiä ja rommia sekä myös laadukkaita niin sanottuja premium alkoholeja. Nykyään ei niinkään yritetä enää piilottaa alkoholin makua vaan ennemminkin korostaa sitä ja tuoda esiin sen ominaispiirteitä, kommentoiTurun Bar4:n ravintolapäällikkö Sakari Mäkinen.

Rommidrinkkejä pikkujoulukaudeksi

Loihdi pikkujoulukauden kunniaksi trendikkäitä rommidrinkkejä!

Dry tonic

Lasi: Highball

Ainekset:
Erittäin kuivaa, vaaleaa rommia
Tonic-vettä
Tuoretta limeä

Täytä lasi jäällä. Lisää yksi tai kaksi osaa rommia. Täytä lasi tonic-vedellä ja koristele tuoreilla limeviipaleilla.

Spanish Harlem

Lasi: Martini-lasi

Ainekset:
50 ml kuivaa rommia
25 ml makeaa vermuttia
2 lorausta katkeroa
appelsiininkuorta

Kaada jäitä sisältävään sekoituslasiin rommi, vermutti ja katkero. Sekoita 30 sekuntia ja valuta cocktail-lasiin. Koristele appelsiininkuorilla.

Mojito

4 cl vaaleaa rommia
reilusti mintunlehtiä
limelohkoja
1 rkl sokeria
jäämurskaa

Laita lasin pohjalle kolme-neljä limelohkoa, noin 4 oksaa mintunlehtiä ja ruokalusikallinen sokeria. Murskaa drinkkimurskaimella tai esim. perunanuijan toisella päällä. Varo, ettet riko lasia! Mojitoon sopii parhaiten korkea, noin 4 desilitran paksupohjainen lasi. Laita lasiin piripintaan jäämurskaa ja kaada jäiden läpi vaalea rommi. Täydennä vielä jäämurskalla ja koristele parilla mintunlehtinupulla.

Dominican Reviver

Lasi: Cocktail-lasi

Ainekset:
1 osa kuivaa rommia
1 osa Bols Dry Orangea tai Cointreauta
1 osa ranskalaista vermuttia
1 osa tuoretta sitruunamehua
Absinttia tai Pernodia max 5 ml maun mukaan

Laita kaikki ainekset cocktailravistimeen. Täytä ravistin jäillä. Ravista noin 10 sekuntia. Valuta juoma cocktaillasiin kahteen kertaan.

Petra Kiiski, petra.kiiski@mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat