Roger Moore: Kokkaan kotona vaimolle
007-legenda Roger Moore vieraili toukokuun alussa Suomessa markkinoimassa Nimeni on Moore, Roger Moore -omaelämäkertaansa. Charmikas herrasmies oli haltioissaan suomalaisilta saadusta huomiosta.
− Elämäni on ollut poikkeuksellisen hyvä, olenhan Suomessakin jo kolmatta kertaa, hyväntuulinen Roger Moore vitsailee.
Positiivisuus elämään huokuu kirjastakin.
− Tietenkin muistan pahatkin asiat elämäni varrelta, mutta miksi toistaa niitä kirjassa, legenda pohtii.
Syksyllä 82 vuotta täyttävän brittinäyttelijän kirja on täynnä yllättävän tarkkoja ja yksityiskohtaisia muisteloita matkan varrelta.
− Jokaista muistuttaa jokin asia lapsuudesta. Oli se sitten ääni tai mikä tahansa vastaava, Moore sanoo.
Kirjoitusprosessi kesti yhdeksän kuukautta ja vaati välillä herätyksiä kesken unien.
− Heräsin kirjoittamaan vaikka keskellä yötä. Muuten en aamulla olisi enää muistanut yöllä mieleeni tullutta asiaa, Sir Moore nauraa.
Ura nousuun Pyhimyksestä
Roger Moorella on takanaan huikea näyttelijänura. Hänet muistetaan seitsemän Bond-elokuvan lisäksi Pyhimys-televisiosarjan Simon Templarina.
− Lähdin Hollywoodiin vuonna 1953, mutta urani lähti nousuun Pyhimys-sarjan myötä, Moore sanoo.
Moore vaikuttaa nöyrältä niin yksityiselämässään kuin työssään.
− Sain kerran neuvon, että näyttelijän kannattaa hyväksyä kaikki roolit mitä tarjotaan.
Sir Moore on tehnyt seitsemän Bond-elokuvaa ja näytellyt lukuisissa pienemmissä rooleissa. Sir Mooren mielestä ikä ei saa olla esteenä millekään.
− Jokainen on tasavertainen iästä huolimatta, näyttelijä tiivistää. Moore itse työskentelee edelleen Unicefin hyväntahdonlähettiläänä, vaikka YK:n virallinen eläkeikä on 60 vuotta.
Moore rentoutuu kotona
Roger Moorella ja hänen vaimollaan Kristina Tholstrupilla on kodit Ranskassa ja Sveitsissä.
− Koen itseni englantilaiseksi ulkomaisista asuinpaikoista huolimatta.
Pitkien reissujen jälkeen Sir Moore rakastaa palata kotiin.
− Kotona minä kokkaan, mutta vaimo pyykkää, Moore paljastaa.
Ikääntyminen ei ainakaan ole vaikuttanut herran huumorintajuun.
− Kotona minulla on viimeinen sana, ja se on "Yes, darling".
Studio55/Pihla Hakala
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää