Rockin kauhukakarat soittavat viimeisen keikkansa – näin Mötley Crüe on muuttunut 35 vuodessa

Vuonna 1981 perustettu hard rock -yhtye Mötley Crüe soittaa viimeisen keikkansa uudenvuodenaattona.

Mötley Crüe sai alkunsa Los Angelesissa tammikuussa 1981.

Laulaja Vince Neilin, rumpali Tommy Leen, basisti Nikki Sixxin ja kitaristi Mick Marsin muodostama yhtye lopettaa uransa samassa kaupungissa missä se alkoikin.

Hard rockin tunnetuimpiin nimiin pitkään kuulunut bändi nousee viimeistä kertaa lavalle Los Angelesin Staples Center -jättiareenalla huomenna uudenvuodenaattona.

Mötley Crüe julkaisi debyyttilevynsä Too Fast for Love perustamisvuotenaan 1981.

Toinen albumi Shout at the Devil (1983) ei vielä nostanut yhtyettä maailmanmaineeseen, mutta vuonna 1985 julkaistu Theatre of Pain oli jättimenestys.

Vuonna 1987 julkaistu Girls, Girls, Girls oli syväluotaus Mötley Crüen naisten-, viskin-, moottoripyörien- ja baarientäyteiseen elämään.

Yhtyeen jäsenten elämäntyyli oli koitua kohtaloksi, kunnes managerit puuttuivat asiaan ja patistivat jäsenet vieroitushoitoon.

Bändin jäsenten raitistuttua yhtye julkaisi viidennen studioalbuminsa syyskuussa 1989. Dr. Feelgood on Mötley Crüen myydyin pitkäsoitto.

Albumin menestystä seuranneella maailmankiertueella yhtye oli taas palannut vanhaan: huumeita, viinaa, naisia ja sekoilua riitti.

Laulaja Vince Neil lähti yhtyeestä vuonna 1992. Neil palasi yhtyeeseen vuonna 1997. Vuonna 1999 yhtyeen rivit rakoilivat jälleen, kun Neil ja rumpali Tommy Lee eivät tulleet toimeen ja Lee jätti kokoonpanon.

2000-luvulla Mötley Crüe on julkaissut kaksi uutta materiaalia sisältävää pitkäsoittoa ja keikkaillut ympäri maailmaa. Vuonna 2006 yhtye sai tähden Hollywoodin tunnetulle Walk of Famelle.

Syksyllä 2007 Tommy Lee erosi jälleen väliaikaisesti yhtyeestä. Mies palasi sittemmin takaisin.

Vuonna 2014 Mötley Crüe ilmoitti lopettavansa keikkailun. Basisti Nikki Sixx on kuitenkin kommentoinut, että studiomateriaalia saatetaan vielä mahdollisesti kuulla.

The Final Tour -kiertue, joka päättyy uudenvuodenaattona Los Angelesissa, toi yhtyeen marraskuussa 2015 viimeistä kertaa myös Suomeen.

Katso alta Mötley Crüen suurimpiin hitteihin kuuluvan Girls, Girls, Girls -kappaleen musiikkivideo!


Lue myös:

    Uusimmat