Valmistusvuosi 1938. Ohjaus Michael Curtiz & William Keighley. Tuotanto Warner Bros./First National Kuvaformaatti 4:3, ääni Dolby Digital 1.0 mono. Kesto 97 min.
Sankarit olivat rohkeita (usein tyhmänrohkeita), vihulaiset kunnon vihulaisia, sankarittaret kauniita kuin kukkaset ja sotilaat tyhmiä kuin saappaat. Tällainen on maailma klassikkoelokuvassa Robin Hoodin seikkailut. Tämä loistavin Technicolor-värein väritetty elokuva vuodelta 1938 on tunnetuin ja menestynein elokuvaversio legendasta, joka taisteli vääryyttä vastaan, varasti rikkailta ja antoi köyhille.
Vähiten ei menestykseen ollut syynä pääosaa esittänyt Erroll Flynn, jolla pysyivät käsissä niin jousi kuin miekkakin ja joka rehvakkaalla hymyllään sai puolellen Marian-neidon (Olivia de Havilland) lisäksi kaikki elokuvateatterin naispuoliset katsojat. Kieroutta ja vallanhimoa edustivat Basil Rathbonen esittämä Guy Gisbourne ja Claude Rainsin Prinssi John.
Elokuvan tekoon valjastettiin tähtinäyttelijöiden lisäksi ohjaaja Michael Curtiz ja paras tekniikka. Tuore Technicolor värimenetelmä tuplasi budjetin, ja loisteliaita värejä käytettiin koko rahan edestä. Lopputulos oli värikkäämpi kuin luonto itse; kun Sherwoodin metsän pensaat eivät olleet tarpeeksi vihreitä, niihin suihkutettiin vihreää maalia, jotta värit saisivat halutun loiston.
Robin Hoodin seikkailut on edelleen loistavaa katsottavaa, mutta ajan hammas on nakertanut hieman elokuvan juonirakenteita. Epäuskottavimpia hetkiä ovat ne, joissa Robin kerta toisensa jälkeen menee yksin vihollisten miehittämään linnaan vain tunnustakseen Marian-neidolle rakkautensa tai prinssi Johnille vihansa. Tämän jälkeen suurin osa sadoista sotilaista katselee sivusta, kun yksinäinen ja vain miekalla aseistautunut vihreä mies taistelee tiensä linnasta ulos.
Mutta saduthan eivät uskottavuutta kaipaa, ja jännittävänä satuna Robin Hoodin seikkailut on edelleen vertaansa vailla. Myös Warner Bros. tunnustaa elokuvan arvon, ja elokuvan 65-vuotisjulien kunniaksi elokuvasta on julkaistu kahden dvd:n erikoispainos runsain ekstroin.
Elokuva on restauroitu taitavasti, ja 65-vuotta vanha kuva kirkkaine väreineen on ilo silmälle. Ääniraita on aivan siedettävä mono, mitään keinosurroundia ei tähän elokuvaan ole yritettykään luoda. Elokuvan voi katsoa myös pelkän musiikkiraidan kanssa sekä kommenttiraidalla, missä elokuvahistorioitsija kaataa katsojan päälle niin paljon triviaa elokuvan teosta ja taustoista, kuin mitä 97 minuuttiin mahtuu.