Ritva Siipi: Sijoitusalalla on paljon huijareita
Ritva Siipi herättää sijoittajiksi mieliviä pohtimaan, keneen luottaa raha-asioissaan. Sijoitusneuvoja ei ole välttämättä paras vaihtoehto.
Ritva Siivellä on takanaan pitkä kokemus piensijoittajana. Hän kehottaa sijoittamista harkitsevia suhtautumaan yksityisiin konsulttifirmoihin varauksella.
− Olen kuullut niistä paljon ikäviä asioita, Siipi toteaa.
Aloittelevan sijoittajan on syytä lähteä liikkeelle rauhallisesti. Alussa voi kääntyä lähimmän kotipankin puoleen.
− Suurissa kaupungeissa on myös kansalaisopistoja. Niissä järjestetään kursseja, joissa voi perehtyä esimerkiksi osakesäästämiseen.
Siipi muistuttaa, ettei osakesäästäminen ole mikään peli, vaan yksi säästämisen muoto. Se vaatii tiettyä taitoa ja kärsivällisyyttä seurata alaa pitkällä tähtäimellä.
− Alalla liikkuu paljon huijareita. Asioihin omatoiminen perehtyminen kannattaa.
Uusimmat
-
13:10
Kiekko-Espoo julkaisi todellisen huippuvahvistuksen – pelaa jo Jokereita vastaan
-
13:06
Risto E.J. Penttilä: Tämä on Ukrainan B-suunnitelma – "Auttaa painostamaan Venäjää"
-
12:58
Olli Jokiseen kohdistettiin kovia epäilyksiä – alkukausi muuttanut kaiken: "Arvostan todella korkealle"
-
12:50
Mahdollisesti radioaktiivista romumetallia varastettu Fukushimasta myytäväksi eteenpäin: Määrä ja vaarallisuus mysteeri
-
12:45
Varoitus lasten hupparista: Poista nyöri tai palauta vaate!
-
12:45
MTV selvitti: Aselupien haku yleistynyt lähes koko Suomessa – yhdellä alueella jopa 25 prosentin kasvu
-
12:37
Tappara hankki kovaotteisen jenkkipakin – vyöllä yli 100 NHL-ottelua
-
12:27
Tiedustelulähde: Ukraina iskenyt lentotukikohtaan Krimillä: "Vakavia vahinkoja" – MTV seuraa sotaa
-
12:02
Suomen Muslimifoorumi: Islam on osa suomalaista yhteiskuntaa – näin se ottaa kantaa "päiväkotiin" rakennettuun luvattomaan moskeijaan ja muihin yhteisön epäkohtiin
-
11:54
Salkun arvo hulppeat 62 miljardia – Suomen suurin eläkevakuuttaja päättää ottaa lisää riskiä: Tätä se saattaa tarkoittaa
-
11:45
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa hallituksen leikkauspäätöksistä? Järjestö lupaa "toimintaa" lokakuun alkuun
-
11:43
Kysely: Näin suomalaiset luottavat tekoälyyn ja someen
-
11:29
Vuoristo-Karabahin tulitaukoneuvottelut alkaneet
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
Lataa lisää