Ratia uskoo, että yleisö näpäytti Anu Saagimia äänestämällä hänet jatkoon.
Ristomatti Ratia selvisi Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun sunnuntaisesta koitoksesta kipulääkkeen avulla.
– Minulla oli hyvin vahvaa Buranaa, joten se (selkäkipu) meni kokonaan pois. Lääkkeiden avulla se ei vaivaa. Kyllä se on voitettu, Ristomatti Ratia kertoo.
Jäykähkösti tanssiva, sympaattinen Ratia uskoo jatkopaikan irronneen myös muiden saavutusten kuin pelkän tanssitaidon vuoksi.
– Siihen vaikuttaa niin monta tekijää, joista tietenkin taustani Marimekossa ja äitini tausta sekä oma hyvä maineeni.

Ristomatti Ratian puoliso Anu Saagim on toivonut miehensä putoavan kisasta jo alkumetreillä. Näin ei kuitenkaan käynyt.
– Hän ei varmaan tajunnut sitä, että ihmiset eivät äänestä pois. Ne äänestävät mukana olon puolesta. Anuhan ei ole koskaan ole ollut suomalaisten naisten suosiossa, kun hän on voimakkaasti arvostellut, että suomalaiset naiset pukeutuvat rumasti eivätkä ole naisellisia. Nyt Anu varmaan teki minulle palveluksen. Ne kostivat hänelle takaisin.
Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaina 7.10.2012 klo 19.10.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
