Rikos & Rakkaus

Suomi 1998. Ohjaus ja käsikirjoitus: Pekka Milonoff. Perustuu Jari Tervon romaaniin. Kuvaus: Timo Heinänen. Musiikki: Yari. Tuotanto: Claes Olsson. Pääosissa: Pekka Valkeejärvi, Tiina Lymi, Kai Lehtinen, Tomi Salmela, Peter Franzen, Juho Milonoff, Maija Junno, Kari Hietalahti, Sari Mällinen.

Jari Tervon hersyvät romaanit ovat kostuttaneet elokuvantekijöiden kieliä jo jonkin aikaa. Poliisin poika kirjasta tehtiin taannoin tv-elokuva joka epäonnistui surkeasti. Tervon kertojapersoonat ja henkilöiden sisiäiset ominaisuudet hukattiin ja homma valui viinanhuuruisena pintaviiltelynä vessasta alas. Nyt Pekka Milonoff on sovittanut valkokankaalle jo KOM-teatterissa suuren suosion saavuttaneen Pyhiesi yhteyteen kirjan. Rikos & Rakkaus saa hienosti esiin Tervon tragedian ja komedian voimakkaan yhteentörmäyksen, rikkaan henkilögallerian sekä pitää rivakalla rytmillään yleisön mukavasti tuolin reunalla.

Tarinassa tutkitaan Komisario Rautapään (Valkeejärvi) johdolla paikallisen pikkurikollisen Marsipaani Räikkösen (Lehtinen) murhaa. Vyyhtiä auotaan kesäisenä päivänä pitkin Rovaniemeä ja korviaan myöten hommaan kietoutuvat Marsipaanin vaimo, rakastajatar, kaveri, velkoja, pappi, paikallistv sekä tietenkin kaupungin kerkeät poliisivoimat. Rikosmysteerin väikkyessä taustalla tarinassa tutustutaan ennemminkin monisyisiin ihmissuhdesotkuihin.

Milonoff on jäsennellyt Tervon tekstin hartaudella ja harkinnalla. Kerronta kulkee kuin höyryjuna ja kankaan välkettä pitää tosissaan tuijottaa, jotta pysyy kärryillä stoorin vänkyröistä. Intesiteettiä verottaa hienosti hersyvä huumori ja huikaisevat henkilöhahmot, joiden hauskoihin pikkuhölmöyksiin uppoutuessa tarina meinaa karata alta. Tarinan painotukset toisin sanoen hieman kärsivät henkilöhahmojen hurjastelusta.

Nautittavaa tyypeissä kuitenkin riittää ja siitä pitävät mahtavat näyttelijät huolen. Peter Franzenin heinäseiväsmäinen poliisi todistaa miehen mainiot koomikon lahjat, Juho Milonoffin roistoluuseri Karhu naurattaa jo pelkällä olemuksellaan, Kari Hietalahti murmanskinvirolainen Arkadina vetää melankolishumoristisen roolinsa hienosti puhumattamaan monista muista. Vakavammissa rooleissa onnistuvat mm. Sari Mällinen, Tiina Lymi, Pekka Valkeejärvi ja Sulevi Peltola.

Tervo ei ole helposta luettavuudestaan huolimatta helppo kirjailija ruveta vääntämään selluloidille. Kaljankatkuisen rosvorevittelyn taustalla vilisee kipeitä ihmiskohtaloita ja riipivää draamaa. Pekka Milonoff on onnistunut siinä mielessä hyvin, että Tervon kaikki ominaisuudet tulevat nähdyiksi. Elokuva on ylinopeudella kulkeva runsaudensarvi, jonka makeankirpeistä hedelmistä riittää hyvin pureksittavaa moneen makuun.

Teksti: Jari Rantala

Lue myös:

    Uusimmat