Rekkakuskien työ on täynnä rytmihäiriöitä ja ristiriitaisia odotuksia

Rekkakuskit joutuvat painimaan kuljetusyritysten, asiakkaiden ja lainsäädännön asettamien vaatimusten keskellä, ilmenee tuoreesta väitöstutkimuksesta.

Sosiologi Timo Aho selvittää tutkimuksessaan rekkakuskien työnkuvaan liittyviä rytmihäiriöitä eli aikataulujen ristiriitoja.

Esimerkiksi nykyinen ajo- ja lepoaika-asetus kaventaa Ahon mielestä rekkakuskien ammatillista vapautta pitää taukoja.

Myös Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja Autoliikenteen Työnantajaliiton ALT toivovat rekkakuskeille enemmän liikkumavaraa taukojen rytmittämiseen.

SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen kuitenkin uskoo, etteivät pienet lipsahdukset taukojen pitämisessä haittaa. ALT:n toimitusjohtaja Mari Vasarainen puolestaan sanoo, ettei kuljettaja voi omalla päätöksellään jättää taukoa pitämättä.

Lue myös:

    Uusimmat