Rasvalla on väliä
Kaupan hyllyillä notkuva kosteusvoiteiden armeija vetää kuluttajan ymmälleen. Onko kallis voide halpaa tehokkaampi?
Ihossa tapahtuu ikääntymisen myötä monenlaisia muutoksia: se ohenee, haurastuu ja päästää lävitseen enemmän kosteutta. Lisäksi ihon talintuotanto vähenee. Rasvapurkille tulee tarvetta.
Miten kuluttaja onnistuu löytämään runsaan tarjonnan keskeltä juuri itselleen sopivan tuotteen? Ihotautilääkäri Heikki Brandt kehottaa kääntymään apteekkien osaavan henkilökunnan puoleen.
− Kosmetiikkateollisuus tekee hyviä voiteita, mutta niissä on usein liikaa ainesosia. Turhat ainesosat, kuten voiteisiin lisättävät parfyymit, ovat omiaan allergisoimaan ja ärsyttämään ihoa, Brandt sanoo.
Brandt kehuu suomalaisten apteekkien perusvoiteita, joita on tarjolla laaja valikoima. Apteekin tuotteissa voiteisiin on pyritty valitsemaan sopivat ainesosat.
− Sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Ihoa voidaan ravita pinnalta päin. Esimerkiksi atoopikon iholle tekee hyvää keramideja sisältävä voide. Mikäli voiteeseen saa reseptin lääkäriltä, Kela korvaa siitä osan.
Iho ja sauna
Suomalaiset rakastavat saunojansa. Saunan hyödyllisyydestä iholle liikkuu monenlaista kuulopuhetta.
− Saunomisen vaikutukset riippuvat ihotyypistä. Esimerkiksi atoopikon iho saattaa ärtyä jo liiasta pesemisestä ja saippuankäytöstä. Tosin näin voi käydä kenelle tahansa, jos lotraa liikaa, Brandt sanoo.
Sauna ei ole lähtökohtaisesti pahasta, mutta löylyttelyä on hyvä harrastaa maltilla.
− Erityisesti kuivaihoisuuteen taipuvaisen kannattaa varoa ylenmääräistä saunomista, ja ainakin pitää muistaa käyttää perusvoiteita koko keholla saunomisen jälkeen, Brandt sanoo.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
15:37
Suora lähetys juuri nyt: Orpo kommentoi hallitusneuvotteluja Säätytalolla – "Kaikki tavallaan vähän seisoo ja odottaa"
-
15:23
Ukraina on iskenyt venäläiskohteisiin Berdjanskin satamakaupungissa: "Vapauttaminen lähestyy" – MTV seuraa sotaa
-
15:18
Iivo Niskaselta erikoisratkaisu – maastohiihdon maajoukkuetta karsittiin
-
15:14
Urheilullinen Love Island -sinkku Tiila, 30, rakastaa kamppailulajeja – tällaista kumppania määrätietoinen nainen etsii rinnalleen
-
15:12
Näin Donald Trump kommentoi Joe Bidenin kaatumista
-
15:00
Esapekka Lappi kärkitaistossa MM-rallissa, selvitti taktiikkaansa – "Toivottavasti maksaa itsensä takaisin"
-
15:00
Maineikkaasta "eliittilukiosta" valmistuva Sofia toivoo, että arvosanoista ei stressattaisi niin paljon: "Elämä ei lopu siihen"
-
14:36
Tv-kamera ei näyttänyt koko totuutta Kalle Rovanperän hurjasta tilanteesta – lehmä "lensi näyttävästi"
-
14:26
Helsingin poliisin romanioperaation kohteeksi joutui yli 1 500 ihmistä, sanoo Poliisihallitus
-
14:26
Tehy ei halua hoitajille oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä
-
14:26
Raahen Halloween-murhaaja tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon – oli syyntakeeton
-
14:11
Upea koristelu kakkuun täysin ilmaiseksi – oletko tajunnut, että tätäkin voi syödä?
-
14:01
Huippu-dj Alan Walker teki Käärijän Cha cha chasta oman versionsa – fanit riemastuivat yhteistyöstä: "Voiko tämä olla totta?"
-
13:55
Kalle Rovanperä törmäsi lehmiin! Katso kovavauhtinen vaaratilanne ja raju väistöyritys
-
13:51
Blinken: Venäjän hyökkäyssota on ollut strateginen virhe – MTV seuraa USA:n ulkoministerin vierailua Suomessa
-
13:33
Tulli takavarikoi yli 700 000 euroa käteistä huumelääkkeiden tuonnista epäillyltä
-
13:29
Suurin osa suomenruotsalaisista haluaisi nähdä RKP:n, SDP:n ja kokoomuksen hallituksen, kertoo Åbo Akademin kysely
-
13:06
Hirvittävä tilanne MM-rallissa: kuski oli ajaa kalliolta alas, jäi kahden kiven väliin
-
13:00
Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut – mukana TikTok-tähtiä, wellnessmalli ja vanginvartija
-
12:48
Vakavaa väkivaltaa Vantaalla, uhria puukotettiin rintakehään – toinen epäillyistä alaikäinen
-
Lataa lisää