Tiesitkö, että raskauden voi ja saa pitää salassa? Ketään ei pakoteta neuvolahoitoon

Neuvolakäynnit Suomessa perustuvat täysin vapaaehtoisuuteen. Kukaan ei siis kutsu raskaana olevaa naista neuvolaan, vaan hänen pitää ilmoittautua sinne itse. Jos lastenneuvolassa käynnit jäävät väliin, kukaan ei silloinkaan tule kyselemään mitään.

Asia nousi keskusteluun kesällä 2014, kun poliisi löysi viiden vauvan ruumiit oululaisen kerrostalon kellarikomerosta. Nainen on kuulusteluissa sanonut synnyttäneensä lapset 5-10 vuotta sitten. Uudelleen neuvolan välttely nousi puheenaiheeksi, kun Ilomantsissa paljastui, että pariskunta oli haudannut kuolleena syntyneen vauvansa salaa viranomaisilta.

Väestöliiton projektikoordinaattori Juulia Ukkonen muistuttaa kuitenkin, että esimerkiksi äitiyteen liittyvät rahalliset tuet on liitetty neuvolakäynteihin.

- Neuvolakäynnit ovat Suomessa edellytyksenä tuen saamiselle, mutta jos niitä ei halua, ei neuvolakäynnitkään velvoita. Siinä vaiheessa kun lapsi siirtyy neuvolasta kouluterveydenhuollon piiriin, saatetaan katsoa lapsen rokotukset ja kutsua niihin erikseen, Ukkonen sanoo. 

Pohjoismaissa tilanne on kuitenkin perinteisesti ollut sellainen, että neuvolassa halutaan käydä. Äideistä vain alle prosentti ei käy neuvolassa. Neuvolapalvelujen käyttämättä jättäminen johtuu yleisimmin siitä, ettei äiti ole huomannut raskautta tai siitä, että äiti on vasta raskauden myöhäisessä vaiheessa muuttanut Suomeen. 

Moni raskaana oleva pitää neuvolan tarjoamia palveluja paitsi hyödyllisinä myös turvallisena tapana saada raskaudesta ja vauva-ajasta tietoa ennen lapsen syntymää. 

Raskauden voi ja saa pitää salassa 

Ukkonen muistuttaa, että raskaus voi tietenkin aina alkaa ja edetä kenenkään siitä tietämättä.

- Riippuu täysin ihmisen ruumiin rakenteesta ja lapsen koosta, näkyykö raskaus ulospäin. Toisilla naisilla lantiossa on enemmän tilaa ja keho voi olla runsaampi, jolloin raskaus ei näy niin selkeästi, toisilla taas vatsa tulee hyvin voimakkaasti esiin. Myös löysällä pukeutumisella voi peittää raskautta tietoisesti.

Raskaus ja syntymä on normaali tapahtuma ja suurin osa synnytyksistä, noin 70-80 prosenttia menee ilman komplikaatioita, ja lapset syntyvät aivan normaalisti ja terveinä. 

Suomessa ei periaatteessa ole velvollisuutta synnyttää sairaalassa eli myös kotona synnyttäminen on mahdollista.

- Pääasiassa Suomessa kotisynnytykset tapahtuvat hyvin suunnitelmallisesti ja yleensä mukana on kätilö, huomauttaa Ukkonen. 

Jos äiti ei käy neuvolassa ja synnyttää yksin, vauva pitäisi saada kiireesti sairaalaan. Myös äidillä on riski saada verenvuoto tai tulehdus. Äitejä kuolee yksinäisiin synnytyksiin noin kerran viidessä vuodessa. 

Juttu on julkaistu alun perin kesäkuussa 2014.



 

Lue myös:

    Uusimmat