Ravuilla herkuttelu ei suinkaan ole uutta, sillä saksiniekkoja on syöty jo antiikin Kreikassa. Aristoteles mainitsee kirjoituksissaan 300-luvulta eKr. jokiympäristössä elävän ravun. Myös eräissä antiikin kaupunkien lanteissa on kuvattu rapuja. Keitettyjä rapuja syötiin jo tuolloin, mutta ei suinkaan herkuttelumielessä. Saksiniekkojen arveltiin näet tuovan helpotusta moniin vaivoihin, erityisesti näivetystautiin. Kaksoisvirran maassa sen sijaan vietettiin jo silloin loistokkaita rapujuhlia.
Eurooppalaisissa luostareissa rapuja ryhdyttiin syömään keskiajalla. Luostareissa pyrittiin pitämään huolta munkkien sielujen autuudesta, ja sen vuoksi ruokailu oli hyvin yksinkertaista. Paastopäivinä ei luonnollisestikaan saanut nauttia lihaa. 1000-luvun alussa luostareissa ryhdyttiin nautttimaan kalaa paastopäivinä.
Luostareille perustettiiin omia kalalammikoita. Eräiden arvelujen mukaan niissä ryhdyttiin kasvattamaan myös rapuja. Niitä keitettiin paaston aikana kymmeniätuhansia kappaleita luostaria kohti ainakin 1200-luvulta lähtien.
Ensimmäinen merkintä saksiniekoista Pohjoismaissa on tiettävästi vuodelta 1504. Tanskan kuningattaren tiedetään silloin tehneen raputilauksen illalliselle. Vanhimmat rapuja Suomessa koskevat muistiinpanot ovat vuodelta 1556. Kuningas Kustaa Vaasa tiedusteli, olisiko mahdollista isuttaa rapuja Ahvenanmaan vesiin.
Muoti-ilmiö ravunsyönnistä tuli 1800-luvun puolivälissä Pariisissa. Sieltä se levisi Pietariin ja Tukholmaan. Eipä aikakaan, kun myös Suomen hienostopiireissä nautiskeltiin rapuja.
(MTV3-STT)