Ranska ja Saksa sulauttaisivat EU:n WEU:hun

Tapio Nurminen, Frankfurt EU:n jäsenmaat kiinnittyvät jatkossa entistä tukevammin Pohjois-Atlantin puolustusliittoon Natoon. Asiasta sopivat Ranskan ja Saksan ulkoministerit tänään Bonnissa. Ranska ja Saksa ajavat nyt myös yhdessä EU:lle uutta ulkopoliittista pääsihteeriä.

Käsitys siitä, että Suomea uitetaan vääjämättä lähemmäs Natoa, sai siis tänään vahvistusta Bonnissa, kun Saksan ja Ranskan ulkoministerit suitsuttivat uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteisymmärrystään. Bonn ja Pariisi ovat nyt yksissä tuumin päättäneet EU:n ja sen puolustuspolitiikasta vastaavan Länsi-Euroopan unionin eli WEU:n sulauttamisesta.

WEU:n rooli aiotaan naulata osaksi Euroopan unionin perussopimusta ja jatkossa EU-johtajien muodostama Euroopan neuvosto voi myös ohjailla WEU:n toimintaa.

EU saa näin Ranskan ja Saksan ajamana lopultakin turvallisuuspoliittista painoarvoa. Tosin tämän painoarvon varmistaa WEU:n erottamaton yhteys Natoon. WEU on poliittinen elin. Käytännön operaatioissa se turvautuu Naton sotilaalliseen koneistoon.

Käytännössä siis esimerkiksi Suomi Maastrichtin sopimuksen allekirjoittajana ja tulevana WEU:n täysjäsenenä liittyy entistä tiiviimmin Natoon. Suomen kannalta on merkittävää, että Bonn ja Pariisi haluavat vahvistaa WEU:n roolia nimenomaan rauhtanturvaoperaatioissa, ei niinkään perinteisessä puolustuspolitiikassa. Tämä seikka halutaan myös kirjata EU:n perussopimukseen.

Vaikka ulkoministerit Kinkel ja de Charette korostivat haluavansa EU:lle myös ulkopoliittisen pääsihteerin, on yhä edelleen epäselvää, miten vahva rooli uudella virkamiehellä olisi. Erityisesti Saksa haluaa välttää luomasta kilpailijaa komission puheenjohtajalle.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat