Atlantic Film, 2012. Valmistusvuosi 1995. Ohjaus ja käsikirjoitus Woody Allen. Kuvaformaatti 16:9 Anamorfinen Widecreen 1.77:1. Ääni DD 2.0 Stereo (englanti). Kesto 91 min.
Vuonna 1995 ilmestynyt Rakkauden jumalatar on jälleen kerran omituisella tarinalla varustettu Woody Allen –komedia. Elokuva alkaa yllättävästi kreikkalaistyylisellä musiikilla eikä jazzilla ja antiikinaikainen kreikkalainen kuoro kertoo alussa, mitä tuleman pitää. Itse asiassa kuoro nähdään useammankin kerran elokuvan aikana, kun sen jäsenet (mm. Oidipus, Iokaste, Teiresias ja Kassandra) puuttuvat päähahmon tekemisiin. Pääosissa elokuvassa ovat Woody Allen, Helena Bonham Carter ja Mira Sorvino.
Lenny (Allen) on urheilutoimittaja, jonka omasta taidegalleriasta haaveileva vaimo Amanda (Bonham Carter) tahtoo lapsen. Lenny puolestaan ei halua lapsia, mutta tahtonsa yleensä periksi saava vaimo saa tälläkin kertaa haluamansa ja pariskunta adoptoi pienen poikavauvan, joka saa nimekseen Max (vauvana Tucker Robin, 2-vuotiaana Nolan Tuffy ja myöhemmin Jimmy McQuaid). Max osoittautuu erittäin älykkääksi lapseksi ja Lenny saa päähänpinttymän, että hänen on löydettävä lapsen biologiset vanhemmat, joiden hän tietysti olettaa olevan älykköjä. Lenny saa kuitenkin tietää, että Maxin synnyttänyt nainen on prostituoitu ja pornotähti Linda Ash (Sorvino). Mies tutustuu naiseen paremmin ja he viettävät paljon – seksitöntä – aikaa yhdessä keskustellen hyvinkin syvällisesti. Samaan aikaan Amandalla on suhde kollegansa Jerryn (Peter Weller) kanssa.
Elokuvan tarina on hauska ja samalla omituinen, mistä lie keksitty. Allen on jossain vanhassa haastattelussa sanonut, että idea ei ole tullut hänen omista adoptioprosesseistaan, vaan on jo vanhempi ajatus. Vaikka kaikki lähtee käyntiin lapsesta, ei Maxille anneta paljonkaan vuorosanoja tai aikaa kuvaruudussa. Hän on lähinnä vain lähtökohta tarinan muille tapahtumille.
Allen on taas erittäin luonteva hieman omituisena Lennynä, joka kiinnostuu Lindasta ja haluaa opastaa tämän ”kaidalle tielle”. Mira Sorvinon näyttelemä Linda on suorasanainen nainen, joka puhuu paljon. Naisen suusta tulee välillä hyvin rivoakin tekstiä ja hän suhtautuu ammatteihinsa hyvin tunteettomasti. Kuitenkin Lindan suurin haave tuntuu olevan hyvin perinteinen: löytää mies, joka pitäisi hänestä huolta. Sorvino on saanut roolistaan Oscarin, mutta vaikka hän selviytyykin hienosti hommastaan, ei Lindan osuus ole kuitenkaan ylitse muiden. Hän ei ole niin luontevan oloinen kuin vaikkapa Allen Lennynä tai Bonham Carter syrjähyppyä suunnittelevana Amandana. Linda mekastaa paljon kimakalla äänellään, joka saattaa saada katsojan kuitenkin kääntämään kasvonsa muualle, muihin hahmoihin.
Aiemmin mainittu kreikkalaiskuoro tuo komediaan lisää hauskuutta, sillä jostain syystä kuoron hahmojen sekaantuminen Lennyn seikkailuihin ei riko tarinan kulkua. Ulkoasultaan kuoro näyttää antiikkiselta, mutta sen esittämät kappaleet sekä tanssit ovat nykyaikaistettuja.
Rakkauden jumalatar on hauska komedia, jossa huumoria ei kuitenkaan viedä älyttömyyksiin eikä tästä löydy samalla tavalla myötähävettäviä ja noloja kohtauksia kuin vaikkapa Allenin äsken arvostellusta Keksejä ja konnia –elokuvasta. Rakkauden jumalatar on yllättävän lämminhenkinen ja loppujen lopuksi onnellinen.
Dvd:llä ei ole ekstroja.
Elokuva: * * * *
Ekstrat: -