Rakentamisesta tehtävä pian ilmoitus verottajalle

Verottaja alkaa valvoa rakennusyhtiöiden lisäksi myös tavallisten kansalaisten rakennusurakoita entistä tarkemmin heinäkuun alusta lähtien.

Yksityisen rakentajan on tehtävä vastedes rakennusurakoista ilmoitus verottajalle ennen loppukatselmusta. Rakentamisilmoitus on tehtävä kaikesta sellaisesta työstä, joka vaatii rakennuslupaa, kuten vaikkapa kesämökin laajennuksesta tai omakotitalon rakentamisesta.

Yksityisen rakentajan vastuulla on ilmoittaa kohteen tiedot, tiedot urakoitsijoista ja rakentajan itse palkkaamista henkilöistä palkkatietoineen.

Tiedossa melko hyvin

Pientalorakentamisen kehittämiskeskuksesta PRKK:sta arvioidaan, että suurin osa tällä hetkellä rakentavista tietää ilmoittamisvelvollisuudesta. Moni ei kuitenkaan vielä tiedä, mitä pitää ilmoittaa ja miten.

Kunhan tämä menettely pääsee kunnolla alkuun, niin Verohallinto ohjaa aluksi ja katsotaan sitten myöhemmin. Mutta ei lähetä liikkeelle millään laiminlyöntimaksuilla.

- Sari Wulff

Tiedot on toimitettava ennen urakan loppukatselmusta, ja laiminlyönnistä voi myöhemmin saada sanktioita. Ylitarkastaja Sari Wulff Verohallinnosta lupaa kuitenkin, että alussa puutteisiin suhtaudutaan ymmärtäväisesti.

– Kunhan tämä menettely pääsee kunnolla alkuun, niin Verohallinto ohjaa aluksi ja katsotaan sitten myöhemmin. Mutta ei lähetä liikkeelle millään laiminlyöntimaksuilla, hän toteaa.

Harmaa talous kuriin

Uudistuksen tarkoitus on puuttua harmaaseen talouteen myös yksityisillä rakennustyömailla.

Ilmoitusvelvollisuus koskee vain heinäkuun alun jälkeisiä töitä. Tätä vanhemmista työvaiheista kuitteja ei tarvitse ruveta kaivelemaan.

Lue myös:

    Uusimmat