Rakentaminen, metalliteollisuus, kuljetus ja varastointi tappavimmat – parikymmentä suomalaista kuolee työpaikalla vuosittain

Työntekijä menehtyi maansortuman alle paritalon viemäritöissä, työntekijä puristui infrakuivaimen ja koneen runkopalkin väliin paperitehtaalla. Tässä kaksi kuvausta parin viime vuoden aikana sattuneista, kuolemaan johtaneista työpaikkaonnettomuuksista.

Suomessa sattuu nykyään noin parikymmentä kuolemaan johtanutta työtapaturmaa vuodessa. Noin kymmenen viime vuoden aikana määrä on puolittunut. Vielä nelisenkymmentä vuotta sitten suomalaisilla työmailla menehtyi jopa 200 ihmistä vuodessa.

Tapaturmavakuutuskeskuksen johtaja Mika Tynkkynen sanoo MTV Uutisten haastattelussa sen, mikä esimerkeistä jo näkyykin.

– Tyypillisimmillään kuolemaan johtaneet onnettomuudet tapahtuvat niin sanotuilla korkean riskin toimialoilla, kuten rakentaminen, metalliteollisuus, kuljetus ja varastointi.

Talonrakennus vaarallisinta

Tynkkysen mukaan kuolemaan johtaneet onnettomuudet ovat hyvä mittari myös yleisen työturvallisuuden kehittymistä seurattaessa. Parannusta on tullut kautta linjan.

– Yleinen asenne ja ilmapiiri on kehittynyt turvallisuuden suuntaan. Ollaan ymmärretty yhä enemmän ja enemmän yrityksissä se, että tähän asiaan panostaminen kannattaa. Vakavimmat tapaukset pystytään eliminoimaan kohtuullisen pienillä panostuksilla, Tynkkynen sanoo.

Talonrakennus ammateista vaarallisin

Eniten kuolemaan johtaneita onnettomuuksia sattuu talonrakennuspuolella. Uudisrakentaminen ei ole ongelma, vaan vakavimmat turmat sattuvat vanhoja kohteita korjatessa.

Turmat ovat yleensä putoamisia, jotka ovat Tynkkysen mukaan valitettavan yliedustettuina. Vanhoissa rakennuksissa on piileviä riskejä, joita ei pystytä suunnittelussa huomioimaan.

– Ei tulisi ensimmäisenä mieleen, mutta yleisimmin turmat sattuvat hyvinkin kokeneille työntekijöille. Heille on jäänyt tai juurtunut syvälle joku vaarallinen työtapa. Näin saatettu tehdä asioita vuosikymmeniä, mutta kun osat loksahtavat traagisesti kohdalleen, niin sitten käy huonosti.

Jotkut välittävät, toiset eivät

Turvallisinta on työskennellä toimistossa. Kaupan alalla vakavia tapaturmia sattuu joinkin verran esimerkiksi varastossa.

Toimistotyöntekijöiden kuolemaan johtaneista onnettomuuksista lähes kaikki sattuvat matkalla töihin tai töistä kotiin.

Vaikka työturvallisuus alalla kuin alalla kohenee jatkuvasti ja turvallisuus on mitä suurimmassa määrin työnantajienkin etu, kaikki ei ole kuitenkaan kunnossa.

Tynkkynen nimeää suurimmaksi turvallisuusongelmaksi työpaikkojen polarisoitumisen. Eli turvallisuusasiat ovat jakautuneet kahteen ääripäähän: On työpaikkoja, joissa kaikki on viimeisen päälle kunnossa ja sellaisia työmaita, joissa turvallisuudesta ei välitetä enempää kuin 1970-luvulla.

Säännöllisten työpaikkaonnettomuuksien tutkinta aloitettiin Suomessa 30 vuotta sitten.

Lue myös:

    Uusimmat