Rakennusalan ammattilainen: Töissä sinnitellään särkylääkkeiden voimin
Studio55.fi -lähetyksessä vieraana olleet erikoistutkija Noora Järnefelt ja maalari Pirjo Perkiökangas ovat eri mieltä siitä, kuinka Suomen eläkejärjestelmää kannattaisi muuttaa.
58-vuotiaan maalarin Pirjo Perkiökankaan mielestä olisi hyvä, jos eläkeikä määriytyisi iän sijasta työuran pituuden mukaan ainakin fyysisillä aloilla. Perkiökankaan mukaan rakennusalalla ei enää työskentele kovin paljon hänen ikäisiään siitä syystä, että fyysinen työ kuluttaa työntekijät loppuun jo ennen eläkettä.
– Osa jää jo aiemmin työkyvyttömyyseläkkeelle ja osa sinnittelee töissä, sillä eiväthän nämä tulot niin isoja ole. Sitten paremman eläkkeen toivossa sinnitellään särkylääkkeillä ja pienellä voimistelulla, sanoo Perkiökangas.
Rakennusliitolla on tällä hetkellä käynnissä Elävänä eläkkeelle! -kampanja, jolla ajetaan muun muassa joustavien eläkejärjestelmien säilyttämistä.
– Joustavat eläkejärjestelmät pitää pystyä säilyttämään, pitäisi pystyä jäämään 63-vuotiaana (eläkkeelle), koska monellahan 63-vuotiaalla rakennusalalla on jo yli 40 vuotta työuraa takana, varsinkin miehillä, sanoo Perkiökangas.
Eläketurvakeskuksen erikoistutkijan Noora Järnefeltin työuran pituuden mukaan määräytyvä eläkejärjestelmän ei ole kuitenkaan ongelmaton.
– Niihin (järjestelmiin) liittyy sellaisia ongelmia, että miten se työuran pituus lasketaan jokaisen yksilön kohdalla. Että todennäköisesti ainakin hyvin pitkä siirtymisaika tarvittaisiin, ennen kuin voitaisiin siirtyä sellaiseen järjestelmään, toteaa Järnefelt.
Perkiökankaan mielestä eläkeiän nosto olisi katastrofaalista ainakin raskaiden, fyysisten alojen työntekijöillä.
– Tällä hetkellä jo rakennusalalla jäädään noin 61-vuotiaana eläkkeelle. Niin kuka jaksaa sinne 67 vuoteen asti? Perkiökangas ihmettelee.
Järnefeltin mukaan eläkejärjestelmä on todellisuudessa paljon reilumpi kuin mitä yleinen mielikuva on.
– Jos nyt keskustellaan elinajan pituudesta ja siitä, kuinka kauan ehtii kukakin olla eläkkeellä, niin itseasiassa ensinnäkin työtekijätkin ehtivät olla elävänä eläkkeellä. Työntekijämiehillä on vanhuuseläkeaikaakin reilut 13 vuotta ja työntekijänaisilla melkein 19 vuotta, sanoo Järnefelt.
Miten eläkeputken poistaminen vaikuttaisi eläkkeisiin? Katso Järnefeltin ja Perkiökankaan haastattelu kokonaan!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää