SAK:n johtaja Saana Siekkinen vieraili Viiden jälkeen -ohjelmassa keskustelemassa eläkeiästä.
Eläkeiän mahdollinen nosto jopa 70 vuoteen on tapetilla sen jälkeen, kun entinen yritysjohtaja Heikki Bergholm ehdotti asiaa loppukesästä viestipalvelu X:ssä ja Helsingin Sanomat haastatteli häntä aiheesta.
Eläkejärjestelmää ollaan muuttamassa asteittain lähivuosina. Uusimmassa eläkeuudistuksessa pääpaino on raha-asioissa, eikä siinä puututa eläkeikään.
Lue lisää: Yhä useampi nuori päätyy eläkkeelle ennen kuin työura ehtii edes alkaa – tässä syy
Mitä ollaan muuttamassa?
SAK oli mukana neuvottelemassa lähivuosina asteittain voimaan tulevasta eläkeuudistuksesta.
– Eläkeikään tai etuuksiin ei puututa siinä lainkaan. Tässä uudistuksessa sovittiin siitä, että eläkeyhtiöt voivat sijoituksissaan ottaa lisää riskiä. Sitä kautta on tavoitteena lisätä eläkejärjestelmään tuottoja, kertoo SAK:n johtaja Saana Siekkinen Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Hänen mukaansa tämä vähentää osaltaan painetta esimerkiksi korottaa eläkemaksuja.
– Toinen iso kokonaisuus on, että lisätään rahastointia. Eli meillähän on jo nyt työeläkeyhtiöillä satojen miljardien eurojen rahastot, mutta rahastointia lisätään ja sillä varaudutaan myös tuleviin vuosikymmeniin.