FC Hakan päävalmentaja Andrew Smith kohautti kommenteillaan kesäkuun lopulla kärsityn Ilves-tappion jälkeen. Pohjoisirlantilaisluotsi on nyt kuukautta myöhemmin tuomittu yhden ottelun toimitsijakieltoon.
Haka kärsi Veikkausliigassa musertavan 0–4-tappion Ilvekselle 28. kesäkuuta.
Ilves teki avausmaalinsa rangaistuspotkusta 20 minuutin pelin jälkeen. Ennen taukoa Haka joutui miehen vajaalle, kun rangaistuspotkunkin aiheuttanut brassitoppari Nicolas Gianini Dantas ajettiin punaisella kortilla ulos.
Ilves hyödynsi miesylivoimansa ja teki toisella puoliajalla kolme maalia lisää. Tehtaan kentällä pelatun ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Hakan päävalmentaja Smith otti erotuomari Matti Rothin silmätikukseen ja kritisoi tämän otteita varsin katkeraan sävyyn.
– Minusta erotuomari oli kentän paras pelaaja. Hän edesauttoi Ilveksen pelaamista fantastisesti. Tilanteessa, missä heidän pelaaja sukeltaa ja saa pilkun, minun pelaajani osuu selvästi palloon. Hänet ajettiin myös ulos ja peli muuttui, Smith tivasi.
– Tuomarin pitäisi saada täydet kymmenen pistettä erotuomariliitolta. Tuomari oli minusta uskomaton, aivan fantastinen. Pilkku ja punainen kortti. Meidän pelaajillamme ei ollut mitään saumaa. Minusta tuomarilla oli todella hyvä ottelu.

