Railo nielaisi kelkkailijan – jäät sulavat vauhdilla
Jäihin pudonneet moottorikelkkailijat ovat työllistäneet pelastuslaitosta varsinkin Itä-Suomessa.
Kelkkailija ajoi railoon Itkonniemellä noin sadan metrin päässä Kuopion Pursiseuran rannasta. Kelkka ahkioineen upposi jäihin, mutta kelkkailija pääsi avannosta ylös sivullisen avustamana.
Poliisin mukaan mies oli lähtenyt kelkalla kohti Itkonniemeä. Hänen vaimonsa oli päättänyt kävellä koiran kanssa mökiltä kotiin. Mies oli ajanut kelkallaan railoon, jonne jäi kellumaan tavaroita. Kelkka ahkioineen makaa arviolta 5-7 metrin syvyydessä.
Tavarat kiinnittivät ohikulkijan huomion ja hän soitti hätäkeskukseen. Pelastuslaitos sai kuitenkin jo kotiin ehtineeltä vaimolta tiedon, että mies oli saatu avannosta ylös.
Toinen päivän kelkkaturmista sattui Parikkalassa. Moottorikelkka upposi jäihin ja mies jäi veden varaan Simpelejärvellä Särkisalmella.
Pelastuslaitoksen pintapelastajat pelastivat avannossa olleen miehen.
Päivystävä palomestari Antti Korhonen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta sanoo MTV Uutisille, että juuri nyt on otollisin aika vesistöpelastustehtäville.
– Pari kolme viikkoa vielä näitä tulee enemmänkin, ennen kuin ihmiset oikeasti uskovat, että jäät ovat sulamassa.
– Jää on paikoin paksua ja vahvaa. Railot ovat ongelmina isollakin selällä. Railot voivat olla monta metriä leveitä. Jos niitä ei osaa lukea etukäteen, niin ongelmissa ollaan, Korhonen sanoo.
Järvien jäät ovat ajankohtaan nähden erittäin ohuet.
Korhonen sanoo, että viimeisille ja ensimmäisille jäille suuntaavat pilkkijät sekä ulkoilijat ovat joka syksyinen ja keväinen kysymys.
– Onko se kala niin arvokas, että kannattaa henki uhrata? Voihan siinä olla kilpailuvietti tai jännityksen haku, mikä ajaa heikoille jäille. Syitä on monia, palomestari pohtii.
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Pasi Korpela muistuttaa myös heikoista jäistä.
– Itse tosin laitoin moottorikelkan pois jo puolitoista viikkoa sitten.
Uusimmat
-
07:44
Jonne Virtanen räväytti roisin seksivertauksen tv-haastattelussa – selostaja repesi nauruun
-
07:26
Max Verstappen dominoivalla tavalla Japanin aika-ajoihin – McLaren vahvoissa asemissa
-
07:24
Ruotsin Södertäljessä räjähdys omakotitalon vieressä – epäiltyjen etsinnässä mukana helikoptereita ja poliisikoiria
-
07:20
Kun lapsi kuolee, lukee vanhemman sairauslomatodistuksessa usein masennus tai trauma – Käpy ry toivoo Suomeen ansiosidonnaista suruvapaata
-
07:15
MTV osallistui poliisin pimeiden pyörien ratsiaan – poikkeuksellinen video saavutti supersuosion
-
07:11
Keskusta kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen nimeämään Rehnin presidenttiehdokkaakseen
-
07:07
Venäläispakki avaa Suomi-fiaskon taustat: Roman Rotenberg hämmensi, Leijonille naurettiin: "Täysi sotku"
-
07:01
Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä saivat viimeksi kritiikkiä tuomareilta – kääntävät sen vahvuudeksi: "Se on oppimisen paikka, aina ei tule sitä hyvää palautetta"
-
06:41
Venäjän ohjusiskussa loukkaantuneiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen – MTV seuraa sotaa
-
06:27
Viileiden kesien odotetaan nousevan Lapin matkailuvaltiksi
-
06:24
Suomalaismies puuhasi vallankumousta USA:ssa ja sai FBI:n peräänsä
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
Lataa lisää