Rahoitusyhtiö ei antanut osamaksu-Skodalle maastavientilupaa – kuluttajalta lähes 12 000 euron vaatimus

Toimi näin, jos käytetty auto ei vastaa sovittua –"Se, mitä myyjä sanoo, ei aina ole ainoa totuus" 1:25
Jos käytetyssä autossa on vikaa, milloin on oikeus vaatia kaupan purkamista?

Kuluttaja närkästyi, kun rahoitusyhtiö ei antanut lupaa viedä autoa Venäjälle.

Yli 300 000 kilometriä ajettu ja noin 9 000 euron hintainen Skoda Superb hankittiin rahoitusyhtiön osamaksulla. Kuluttaja ei kuitenkaan sulattanut sitä, että rahoitusyhtiö saneli, mihin hän saa sillä mennä.

Rahoitusyhtiö ei ollut myöntänyt autolle viime vuonna maastavientilupaa Venäjälle vedoten Ukrainan sodan syttymisen jälkeen tehtyyn riskiarvioon, rahaliikenteen vaikeuksiin sekä ulkoministeriön kannanottoihin.

Kuluttajan vaatimuksen mukaan rahoitusyhtiön on joko myönnettävä autolle maastavientilupa tai vaihtoehtoisesti maksettava 11 700 euroa, jolla kustannettaisiin viidenkymmenen Venäjän-reissun bussiliput ja vuokra-autot. Rahoitusyhtiö kiisti kuluttajan vaatimukset.

Asia eteni kuluttajariitalautakuntaan, jonka tehtäväksi jäi arvioida, olivatko osamaksusopimuksen ehdot kohtuullisia. Sopimukseen on kirjattu, että ostaja ei saa ilman luotonantajan kirjallista suostumusta viedä autoa Suomen rajojen ulkopuolelle.

Kuluttajariitalautakunta ei pitänyt ehtoa kohtuuttomana nykytilanne huomioiden, sillä se katsoo rahoitusyhtiön riskin lisääntyneen Ukrainan sodan myötä. Venäjä on muuttanut nopealla aikataululla lainsäädäntöään, ja Suomi on irtisanonut liikennevakuutusten vihreä kortti -sopimuksen Venäjän kanssa.

– Lautakunta katsoo, että rahoitusyhtiöllä on sopimusehtojen mukainen oikeus kieltää auton maastavienti, se totesi ratkaisussaan.

Lähde: Kuluttajariitalautakunta

Lue myös:

    Uusimmat