Pyöräilykypärää pidetään tärkeänä – tämän verran sitä käytetään
Liikenneturvan kyselytutkimuksen mukaan neljä viidestä pitää tärkeänä, että läheiset käyttäisivät pyöräilykypärää pyöräillessään. Liikenneturvan kevään pyöräilykypäräkampanja kannustaa eritoten iäkkäitä pyöräilykypärän käyttöön.
Kun Liikenneturvan kyselytutkimuksessa* suomalaisilta kysyttiin mielipidettä pyöräilykypärästä, neljä viidestä piti erittäin tai melko tärkeänä, että oma läheinen käyttäisi pyöräillessään kypärää. Pyöräilykypärästä on tullutkin osa monen aktiivisesti pyöräilevän perusvarustusta.
– Helsinkiläiset näyttävät hyvää esimerkkiä siitä, kuinka sekä pyöräily että pyöräilykypärän käyttö kasvavat samanaikaisesti. Kaupungin seurantojen mukaan liki kaksi kolmesta pyöräilijästä muistaa kypärän, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Varpu Tavaststjerna.
Pyöräily oiva kulkutapa myös iäkkäämmille
Liikenneturvan omien tarkkailujen mukaan koko maan tasolla 41 prosenttia käyttää kypärää pyöräillessään**. Yli 64-vuotiaista pyöräilijöistä pyöräilykypärän muistaa alle kolmannes. Iäkkäiden osuus erottuu kuitenkin pyöräilijöiden onnettomuustilastoissa: neljä kymmenestä tieliikenneonnettomuudessa menehtyneestä pyöräilijästä on yli 64-vuotias.
– Onnettomuuden sattuessa seuraukset ovat iäkkäillä yleensä vakavampia kuin nuoremmilla, sillä ikä tekee kehon hauraammaksi. Kypärä suojaa tehokkaasti päähän kohdistuvia iskuja.
Liikenneturva kampanjoi keväällä kannustaakseen myös iäkkäitä pyöräilykypärän käyttöön. Päätä käyttää -kampanja esittelee osan laajasta kypärävalikoimasta ja korostaa, että valikoimista löytyy jokaisen päähän ja makuun sopiva kypärä.
– Pyöräily parantaa kuntoa ja kehittää tasapainoa, lisää lihasvoimaa, virkistää mieltä ja on myös lääkettä nivelille. Se sopii siis mitä mainioimmin myös iäkkäämpien kulkutavaksi. Jos pyörään kiinnittää vielä tukevat ja hyvät pyörälaukut, kulkevat myös ostokset mukavasti matkassa, Tavaststjerna kannustaa.
*Liikenneturvan kyselytutkimuksessa haastateltiin 1677 suomalaista joulukuussa 2013. Kyselyn toteutti TNS Gallup.
**Liikenneturva seuraa tienkäyttäjien käyttäytymistä vuosittain valtakunnallisesti.
Lähde: Liikenneturva
Uusimmat
-
10:10
Iskikö Leonardo DiCaprio, 48, jälleen silmänsä parikymppiseen malliin? Kaksikko kuvattiin yhdessä ökyjahdilla
-
09:55
Kokit muistuttavat: Älä koskaan tee näitä ruokia markettijauhelihasta
-
09:48
Ukrainan mukaan Kahovkan vesivoimalaitos on täysin tuhoutunut eikä sitä voi korjata – MTV seuraa sotaa
-
09:27
Puolustusvoimain ex-komentaja Kahovkan padon tuhoutumisesta: "Isoimpia yksittäisiä tapahtumia sodan aikana"
-
09:16
Maija Vilkkumaa valmistui yliopistosta 31 vuoden jälkeen
-
08:56
Lähde: UFC näytti Makwan Amirkhanille ovea
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
Lataa lisää