Purra MTV:lle: Työttömyysturvan leikkauksista johtuvat vakuutusmaksusäästöt valtion kassaan
Työllisyysrahasto kertoi elokuun lopussa, että hallituksen toimien vuoksi se aikoo esittää työttömyysvakuutusmaksujen tuntuvaa alentamista. Työmarkkinajärjestöt ovat toivoneet alennuksesta lisää rahaa palkansaajille.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) tyrmää palkansaajien toiveet työttömyysvakuutusmaksujen alennusten siirtymisestä palkansaajien lompakkoon. Työllisyysrahasto kertoi elokuun lopussa, että se aikoo esittää työttömyysvakuutusmaksujen merkittävää alentamista. Taustalla ovat hyvä suhdanne- ja työllisyyskehitys, mutta myös hallituksen suunnittelemat säästötoimet työttömyysturvaan.
Purran totesi MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa, että valtion huono taloustilanne on otettava huomioon mahdollisia veroja ja maksujen alentaessa.
– Työllisyysrahaston varathan ovat kasvaneet erityisesti hyvän työllisyyskehityksen takia eli tämä on hallituksen suunnalta katsottuna ansiotonta arvonnousua, mutta kun puhutaan toimista, joita hallitus aikoo tehdä, esimerkiksi aikuiskoulutustukeen liittyen, joka myös vähentää näitten rahastojen maksuja, niin itse lähden siitä että tämä pitää kyetä siirtämään tukemaan valtion budjettia.
Valtiovarainministeri painottaa, että hän tahtoo vahvistaa valtion taloutta työttömyysvakuutusmaksujen osalta vain suoraan hallituksen toimista johtuvilla menosäästöillä.
Sekä palkansaaja että työnantaja puoli on ollut valtiovarainministerin kanssa eri linjoilla. Maanantaina julkaisemansa tiedotteen mukaan työmarkkinoiden keskusjärjestöt katsovat, että työttömyysvakuutusmaksujen vakuutusperiaatteesta tulisi pitää kiinni eikä vakuutusmaksuja ole tarkoitettu paikkaamaan muuta julkista taloutta.
Purran mukaan kaikki liikenevät varat tulisi käyttää nyt velkaantumisen hidastumiseen.
– Itse olen kyllä niin huolestunut tästä julkisen talouden tilasta ja niistä alijäämistä ja velkakehityksestä, että näkisin itse, että meidän pitää etsiä kaikkia mahdollisia keinoja, tarvittaessa myös uusia säästökeinoja, jotta pysymme tässä hallitusohjelmankin määrittämällä uralla.
Oikaisu kello 15.23: Täsmennetty Riikka Purran sitaattia työllisyysrahaston varoista ja hallituksen toimista. Lisäksi muutettu jutun otsikko vastaamaan täsmennystä.
Uusimmat
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
20:13
Vihreiden ehdokkaat suhtautuvat myönteisimmin EU:n itälaajentumiseen – näin monta maata on jonossa
-
Lataa lisää